”Rakkaudesta kitaramusiikkiin” — uusi kitarafestivaali Kitara Nova

Ensimmäistä kertaa maaliskuussa 2019 järjestettävän kitarafestivaali Kitara Novan valmistelut ovat jo hyvässä vauhdissa. Uuden musiikin konserttia varten on käynnissä teoshaku yhteistyössä Korvat auki ry:n kanssa ja haun deadline on 7.12.2018. Festivaalia tuottavat kitaristit Teuvo Taimioja, Antero Pellikka ja Henrik Holmström, joiden lisäksi myös muita kitaristeja esiintyy festivaaliohjelman kolmessa konsertissa. Haastattelin festivaalin some-markkinoinninsta vastaavaa ja konserteissa esiintyvää Teuvo Taimiojaa festivaaliin liittyen.

Taimioja kertoo festivaalin syntyneen kitaristiystävysten yhteisestä halusta tuoda varsinkin uudempaa kitaramusiikkia laajemmin näkyville, erityisesti pääkaupunkiseudulla. Alunperin Henrik Holmström toi esiin idean teemakonsertista, jossa esiteltäisiin perinteisen kitaraohjelmiston ja nykymusiikin yhtäläisyyksiä ja siten kavennettaisiin kuilua näiden suhteellisen erillään pysyttäytyneiden genrejen välillä. Idea tuntui tuottajakolmikosta hyvältä ja suunnittelutyö alkoi.

Antero Pellikka, joka soittaa ruotsalaiskitaristi Leo Sörlinin kanssa ”Swinnish Guitar Duo” -kitaraduossa, ehdotti, pitäisikö varata tilat pariksi päiväksi, jolloin tapahtumasta muodostuisi festari, kertoo Taimioja. Näin idea kasvoi ikään kuin varkain ja kaikki tapahtumaan osallistuvat tahot ovat sitä olleet innolla järjestämässä. 

Festivaalin pääaiheena on tänä vuonna sen liikkeellepannut pedagoginen tavoite. Pedagoginen konsertti tulee esittelemään kaikille tuttuja perinteisiä kitaraetydejä ja näyttäviä ohjelmistosuosikkeja, mutta myös haastavia ja kiinnostavia ohjelmistovalintoja 1900- ja 2000-luvuilta. Tavoitteena on saada ihmiset huomaamaan, kuinka samat ilmiöt, tekniikat ja peruselementit niin pintatason kuin muodonnankin puolelta toistuvat kappaleissa, vaikka vuosisata vaihtuu. 

Yksi konserteista on Swinnish Guitar Duon konsertti. Festivaalin kruunaa yhteistyössä Korvat auki ry:n kanssa järjestettävä uuden musiikin konsertti, jota varten haetaan paraikaa teoksia Korvat auki -säveltäjiltä. Taimioja sanoo odottavansa innolla, millaista yhteistyötä ja vuorovaikutusta soittajien ja säveltäjien välille syntyy. Kaikki festivaalilla esiintyvät kitaristit ovat aktiivisia muusikkoja, joten esityksiä kappaleille tulisi varmasti festivaalin jälkeenkin, ja kukaties, jopa pidempiaikaisia yhteistyökuvioita. 

Festivaalin järjestäjät ovat jo pitkään olleet sitä mieltä, että vaikka nykkäriä tehdään kitaramusiikin kentässä paljon ammattitasolla, kiinnostus siihen herää verrattain myöhään. Taimiojan mukaan moni harjoittelee todella pitkään perinteistä ohjelmistoa ja hioo tekniikkansa, mutta vasta Sibelius-Akatemiaan tai muuhun musiikkikorkeakouluun tullessaan kuulee, että ”Aa, mitäs tää nykkäri on?” tai ”Ai tällaistakin on olemassa!”

Toiveena olisi, että festivaalin myötä nuoremmat kitaristit voisivat saada intoa ja tahtoa tuoda enemmän uutta musiikkia osaksi opintojaan entistä varhaisemmassa vaiheessa. Omasta mielestänikin itsevalitun ohjelmiston tuominen soittotunneille ja osaksi harjoittelua yhä aiemmin kehittäisi entisestään nykymusiikkiskeneä ja madaltaisi kynnystä poistua ohjelmistolistojen kahleista, eikä tämä koske pelkästään kitaristeja.

Omien kokemuksieni mukaan, vaikka itse säveltäjä ja pianisti olenkin, ovat soitonopettajat usein hyvin myönteisiä opiskelijoiden omasta kiinnostuksesta syntyneitä ohjelmistovalintoja kohtaan. Varsinkin sivuaineisena pianistina omat ohjelmistovalintani syntyvät analyyttisten mielenkiinnonkohteiden ja senhetkisten sävellyksellisten ajatussuuntien ohjailemina. Silloin ohjelmiston harjoitteluun syntyy myös korkeampi motivaatio, sillä ne edistävät monien erilaisten tarkoitusten täyttymistä. Varsinkin vielä musiikkiopistotasolla opettajien tarjoama ohjelmisto liittyy vahvasti länsimaisen klassisen musiikin tunnetuimpiin säveltäjiin ja instrumenttikohtaisiin pedagogisiin teoksiin, vaikka esim. Suomesta myös musiikkiopistotasolle soveltuvaa ohjelmistoa on viimeisen vuosisadan aikana syntynyt vuolaasti. Mielestäni tässä on kitarafestivaalille erinomainen valtti, kunhan vain musiikkiopistoilta ja muista nuorten muusikoiden yhteisöistä saadaan houkuteltua tarpeeksi ihmisiä osallistumaan. Workshop pedagogisen konsertin jälkeen voi olla monelle nuorelle kitaristille ensikosketus erikoistekniikoihin, joka voi sytyttää kiinnostuksen.

Ensimmäistä kertaa järjestettävä festivaali pyrkii erottumaan klassisen musiikin festivaalitarjonnasta yhdistämällä genrejä samoihin konsertteihin ilman keinotekoista erottelua. Vaikka tällaista ohjelmistosuunnittelua on esim. suurissa orkestereissa harjoitettu jo pitkään,  ovat festivaalit kuitenkin pääasiassa kytkeytyneitä yhteen genreen, tai jaotelleet konserttinsa aikakausien tai genrejen mukaan. Taimioja itse pitää ajatusta vain yhdestä ”nykkärikonsertista” erillistävänä, ja on sitä mieltä, että tällöin vaarana on nykymusiikkiohjelmiston jääminen kuriositeetiksi. 

Festivaalin on tarkoitus myös paikata pääkaupunkiseudulle syntynyttä aukkoa klassisen kitaramusiikin osalta, sillä Kitara Novalle lähin vertailukohta on Tampereen kitarafestivaali, joka on järjestetty siellä jo yli 10 vuoden ajan. Toki eri oppilaitoisten järjestämiä festivaaleja ja konsertteja on ollut, mutta nyt festivaalin järjestävät tahtovat itse kehittää jatkuvampaa toimintaa kitaramusiikin saralla Helsingin alueella. Festivaalin tueksi ollaan perustamassa myös Kitara Nova -yhdistystä, jonka alaisuudessa konsertteja voitaisiin tulevaisuudessa järjestää myös vuosittaisen festivaalin ulkopuolella. 

Näkyvyys on erityisen tärkeää pienen mittakaavan tapahtumille. Kitara Nova pyrkii markkinoimaan itseään laajalti somessa. Taimioja kertoo, että häntä on viime aikoina alkanut ärsyttää se, kuinka pienen kohdeyleisön mainonta tai tiedonkulku ylipäätään jopa huippulaadukkaissa klassisen musiikin konserteissa saavuttaa. Kiinnostuneita varmasti olisi, mutta ellei konserteista tai tapahtumista tiedetä, ei niihin voi löytääkään.

Taimioja itse odottaa innolla pääsevänsä viettämään huippuhauskaa viikonloppua muusikoiden ja säveltäjien seurassa. ”Odotan todella paljon että pääsee soittamaan. Tuomaan hienoa musiikkia ihmisten saataville — niin monta hienoa juttua että ei oikein malttaisi oottaakaan sinne asti.”

Kitara Novan ja Korvat auki ry:n yhteistyökonserttiin voi hakea 7.12. asti. Hakuun tervetulleita ovat jäsentemme sävellykset 1-4 kitaralle. Myös muut teokset, joihin sisältyy kitara, otetaan huomioon, mutta haussa etusijalle asetetaan teokset edellä mainituille kokoonpanoille. Konserttiin on toivottu erityisesti sooloteoksia kitaralle. 

Toimita teoksesi partituuri (jos se on nuotinnettu), äänitys tai muu kuvaus sähköpostiosoitteeseen info@korvatauki.net Ilmoita sähköpostiviestissäsi teoksen/teostesi kesto, kokoonpano ja mahdolliset tekniset tarpeet. Ilmoitathan myös yhteystietosi. 

Voit lähettää teoshakuun yhden tai useampia teoksia, jotka voivat olla joko keskeneräisiä tai valmiita teoksia. Haun deadline on 7.12.2018 ja valmiit esitysmateriaalit tulee toimittaa viimeistään 2.1.2019 mennessä. Huomioithan, että jäsenmaksu kaudelle 2018-2019 tulee olla maksettuna, jotta voit osallistua hakuun.

Lisätietoja:

Leevi Räsänen (tiedottaja, Korvat auki)

puh. 0408099234

e-mail leevirasanen@outlook.com

 

 

Leevi Räsänen

composer, pianist, board member of Korvat auki

Korvat Auki Ensemble at MikroFest Helsinki 2018.

The most recent performance of the Ears open society “house band” Korvat Auki Ensemble was at MikroFest Helsinki 2018 (https://microtonalfinland.wordpress.com/mikrofest/), in the opening concert on 17.10. at 18:00 in Vapaan Taiteen Tila. The concert was named Bag of tricks, cave of skills – microtonality in improvisation and consisted of 10 pieces/performances, of which KAE participated in three.

This time, Korvat Auki Ensemble was composed of Grisell Macdonel (double bass), Lauri Supponen (double bass), Teemu Mastovaara (cello), Niilo Tarnanen (bassoon), Suvi Linnovaara (alto saxophone) and Sebastian Dumitrescu (violin).

Improvised music can easily gravitate towards 12-tone tempered music, especially when played on instruments that favour the 12-tone tempered scale. Put in a rough way, wind instruments are partly biased in favour of 12-tone, while string instruments are theoretically free to play any pitches, microtonal or not. Therefore, restricting the pitch material through various rules can be a good method to train performers’ ear and fingers, and to force ourselves to be more imaginative also in the pitch department, and not only for example in the timbre department. Exploration of harmonies benefits from playing with a microtonal mindset.

In the case when the pitches to be used are not restricted, we are quite close to “normal free impro” and the audience might not even notice that the music played is microtonal. We pay more attention to the pitches we produce, and small gestures may have a more pronounced pitch element.

However, restrictions such as use of certain scales, or an upper limit on the number of pitches each musician can play, are more obvious to the audience. Teemu Mastovaara, who played with KAE for the first time, proposed a 6-note scale that we ended up using in our first impro. The scale is a manipulated blues scale that also contains a dirty unison, in other words the intonation of the “tonic” can be varied quite a lot, by 25 cents or maybe even more. The “dirty tonic” was a great anchor to use, and at least in my personal experience we could produce a lot by just cherishing the few intervals that the scale provided, to the point of creating soundscapes around a just fourth, or a tritone offset by 50 cents.

Our second impro used a 12-tone scale that Niilo Tarnanen devised. It is a mixture of the chain of fifths familiar from the tuning of string instruments, and various intervals derived from the harmonic series. The two-dimensionality of this scale, as well as the relatively high density when compared to Teemu’s scale, gave us the freedom to explore a vaster assortment of harmonic colours.

In the third impro we played together with Juhani Räisänen and his vacuum-cleaner-plus-eletronics instrument called the zorm – an instrument which created thick blankets of sound, that at the same time left enough room, even in the cave acoustics of Vapaan Taiteen Tila, for the acoustic instruments of KAE to shine through. This time there we did not set any obligatory scale, so in effect the improvisation was entirely free.

All in all, we cherished the experience of a fully microtonal participation. After last year’s collaboration with microtonal wizard Johnny Reinhard, revisiting the microtonal realm felt fresh and rewarding. We are looking forward to doing it again.

 

Sebastian Dumitrescu

composer, teacher of harmony & counterpoint, coordinator of Korvat Auki Ensemble