ISCM World Music Days –festivaalilla koettua

(kirjoittanut Jouni Hirvelä)

Reporting from the recent ISCM festival in Tongyeong, KOR

Useimmille kollegoille kirjainyhdistelmä ISCM – eli International Society of Contemporary Music – lienee tuttu ainakin jokavuotisesta teoshausta, joka Suomen Säveltäjien postituslistan kautta kolahtaa sähköpostilaatikkoon. Muuten ISCM World Music Days – festivaalin tunnettuus taitaa olla aika heikkoa, ja syy tähän on ilmeinen: sen luonteesta johtuva juurettomuus. Joka vuosi eri maassa järjestettävän festivaalin konsepti on samankaltainen kuin Pohjoismaisilla Musiikkipäivillä tai Ung Nordisk Musikissa sillä erotuksella, että osallistujamaita on huomattava määrä ja otanta paljon kansainvälisempi. Musiikkia esitetään yhteensä yli 50 maasta.

Tämänvuotinen World Music Days järjestettiin 28.3. – ­1.4. Tongyeongissa Etelä­–Koreassa, jonne lennähdin muutamiksi päiviksi lähes suoraan hiihtolomalta. Tongyeong on maan eteläkärjen pieni satamakaupunki, jonka rantaravintolat tarjoavat eksoottisia antimia, mutta jossa ei kuvittelisi järjestettävän laajaa nykymusiikkifestivaalia. Kaupungissa on kuitenkin yllättävän hyvä konserttisali – ­ja näköjään myös yleisöpohja. Tähän vaikuttaa varmasti tausta maailmalla arvostetuimman korealaissäveltäjä Isang Yunin kotikaupunkina sekä Tongyeong International Music Festival (TIMF), jonka kylkeen ISCM oli tänä vuonna järjestetty.

Festivaalin yleisilmettä rasitti hieman yksipuolisuus kaikkien konserttien keskittyessä saman rakennuksen kahteen saliin, mikä yhdistettynä pienemmän salin tunkkaiseen kamarimusiikille sopimattomaan akustiikkaan alkoi muutaman päivän jälkeen puuduttaa. Nykyään lähes jokaiseen festariin kuuluvia myöhäisillan underground-­tapahtumia ei ollut lainkaan. Ei myöskään voinut havaita sellaista kaupungin ja festivaalin yhdessä hengittämistä kuin vastikään Tampere Biennalessa, jossa tapahtuma hienosti jalkautui kaupungin kollektiiviseen tietoisuuteen. Tätä hieman sisäänpäinkääntynyttä asetelmaa kuitenkin korvasivat säveltäjien hyvä yhteishenki ja monet keskustelut – joita ehkä virikkeiden rajoittuneisuus oli omiaan vahvistamaan. Sosiaalinen aspekti, eri puolilta maailmaa tulleiden omanikäisten säveltäjien sekä kokeneiden kehäkettujen ja musiikkimaailman vaikuttajien tapaaminen olikin itselleni ehkä tapahtuman parhainta antia.

Avajaiskonsertissa, jonka ohjelmassa oma orkesterikappaleeni Vuolle oli, ilahdutti muusikoiden omistautuminen. Japanilaisen Orchestra Ensemble Kanazawan ja Christopher Leen energiaa, muusikkoutta, ja kiitettävää tarkkuutta oli huojentavaa seurata vaikka sain kuulla vain kenraaliharjoituksen ennen konserttia. Myös hyvin soiva, vaikkakin tyylillisesti turvallisen perinteinen kuorokonsertti vakuutti korealaisen kuorotradition elinvoimaisuudesta.

Innostavia olivat myös Hong Kong New Music Ensemblen kaksi konserttia ilmeikkään Sharon Andrea Choan johtamina. Vaikutuksen teki unkarilaisen Balázs Horváthin kamariorkesteriteos Fragmenti v “Ja gulyala veselo”, jossa venäläisen kansanlaulun hauraat fragmentit oli kiedottu kiehtoviin soinnillisiin pysäytyskuviin ja kontrapunktisiin kudelmiin. Mieleen jäi myös Annie Hui­-Hsin Hsiehin herkkä ja intensiivinen Into the Outer,jossa jousten narahdukset ja kilinät hengittivät kvartetin ja sitä ympäröivän jousiensemblen välillä. Konsepteiltaan melko perinteisessä tarjonnassa persoonallisuudellaan erottui irlantilaisen Nick Rothin ekologisesti virittynyt Woodland Heights, joka festivaalin ainoana teoksena hyödynsi performatiivisia elementtejä. Jousisoitinten scordaturien paikoin hyvin korkeista luonnollisista huiluäänistä ja lehtien rapistelusta koostuva teos päättyi multaa kuopsuttaviin lapion ääniin alttoviulistin istuttaessa pienen puun lavan edessä olevaan ruukkuun.

Changwonin filharmonian konsertti puolestaan ei onnistunut täysin sytyttämään minua. Omiin korviini turhan prosessiivinen korealaisen Yejune Synnin Zoetrope kuitenkin vakuutti juryn, ja säveltäjä pokkasi ISCM:n nuorten säveltäjien palkinnon. Positiivisista kokemuksista mainittakoon vielä viime vuonna Jean Sibelius ­-sävellyskilpailussakin pärjänneen argentiinalaisen Francisco del Pinon kaunis ja monitasoinen sooloselloteos Lágrimas, joka oli valopilkku muuten melko väsähtäneessä TIMF ensemblen konsertissa.

Tarjontaan kuului myös kolme ääni-­ ja videoinstallaatiota, joista erityisen vaikutuksen teki kiinalaisen Hui Yen pieni ääniveistos. Pieneen lasipurkkiin moottorin ja magneettien avulla putoilevat neulat muodostivat hiljaisen ja ihastuttavan tihkusateen. Matka-aikataulujen vuoksi missasin harmikseni muun muassa elektronisen musiikin konsertin ja ranskalaisen 2e2m ­ensemblen esiintymisen, jotka kenties olisivat tuoneet lisää tyylillistä varianssia kokonaisuuteen.

Sain myös tilaisuuden kurkistaa kulissien taakse, sillä edustin Suomen Säveltäjiä aamupäivisin pidetyissä ISCM:in pitkissä kokoussessioissa. ISCM:a siivittävät sellaiset eurooppalaiset arvot kuten tasa-­arvo ja avoimuus: jäsenjärjestöjä on jo yli 60, mutta silti missiona on yhä laajentua ja saada entistä kattavampi otos maailman taidemusiikista. Sinänsä sympaattisen ideologian hintana ovat tietysti organisaation jäykistyminen ja kulujen kasvu. Festivaali onkin järjestäjämaalta iso taloudellinen panostus, ja on pieni ihme, että se joka vuosi onnistuu. Ensi vuonna vastuun ottaa Kanadan Montreal, sen jälkeen vuorossa on Peking ja vuonna 2019 suomalaisittain kiinnostavasti Tallinna. Suomessa festivaali on viimeksi ollut ainoastaan vuonna 1978, jolloin se järjestettiin yhdessä Tukholman kanssa.

Ilmassa oli myös toivetta siitä, että ISCM olisi myös muuta kuin World Music Days. Siis että jäsenjärjestöt käyttäisivät verkostoa hyväkseen kulttuurivaihdon edistämiseksi. Jotkin maat ovatkin toteuttaneet kahdenvälisiä yhteistyöprojekteja kuten konsertteja, joissa säveltäjien teoksia esitetään vastavuoroisesti kummassakin maassa. Kenties nämä tuulet vielä rantautuvat Suomenkin musiikkielämää rikastuttamaan.

Jouni HIRVELÄ

Viime vuosina luottamustehtävissä mm. Korvat auki –hallituksessa ja UNM Helsinki 2015 –toimikunnassa.

Tampere Biennale innosti ja raotti äänirajoja

Korvat auki ensemble koskikeskuksessa.

 

 

 

 

 

 

Ääni-installaatio keskustorin puissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

(kirjoittanut Niilo Tarnanen)

 

A reportage from the recent Tampere Biennale festival

Kokemukseni 13.4.–17.4.2016 teemalla Äänirajoilla järjestetystä Tampere Biennale -festivaalista oli hyvin inspiroiva. Sami Klemolan ensimmäinen kausi nyt 30 vuotta täyttäneen festivaalin taiteellisena johtajana kantoi satoa avoimuutena paitsi äänelle yli totunnaisesti musiikkina pidetyn, myös muiden taiteiden suuntaan. Mukana oli äänitaidetta, performanssia, sirkusta, elokuvaa – yhdistyksemme hengen mukaista usea-alaista toimintaa siis!

Katsaukseni festivaaliin on voimakkaan subjektiivinen ja sattumanvaraisesti valikoitunut. Viidestä päivästä olin läsnä vain kolmena ja niinäkin osallisuuteni sisällöntuotantoon rajoitti yleisössä oloani.

Sain kunnian olla yksi festivaalin kahdesta tilaussäveltäjästä elektronimuusikko-kuvataiteilija Jan Anderzénin alias Tomutontun ohella. Teokseni Holliday Junction (2015) käyrätorvelle, harpulle, kitaralle ja sampler keyboardille korkkasi keskiviikkona festivaalin avajaiskonsertin, johon Rank Ensemble oli koonnut elektroniikan ja improvisaation hyödyntämiseen painottuvan ohjelman.

Avajaiskonsertin virkistävimpään hämmennykseen minut saattoi kuitenkin Tim Pagen varsin näyttämöllinen Toipilas (2016), jossa elektroniikka ei ollut läsnä lainkaan, vaan ääntä tuotettiin muun muassa siirtelemällä vettä ruiskulla lasista toiseen, raahaamalla pilleripurkkia harpun sisällä, puhaltamalla ilmapalloja käyrätorven suukappaleella ja vemputtamalla täysiä ilmapalloja vatsaa vasten. Iltayhdeksältä kävin kadottamassa ajantajuni Vanhassa kirkossa, jossa Pink Twins ja Antti Tolvi amalgamoivat elektroniikkaa ja urkuja vavisuttavasti, ennen kuin suuntasin juhlimaan kantaesitystäni.

Perjantaina ja lauantaina olin puolestaan maisemissa Korvat auki ensemblen laulaja-fagotistina ja pienoiskeikkabussin kuskina. Olimme nähneet vaivaa kaupallisiin sisätiloihin ympäri Tampereen keskustaa levittäytyvien flash mob -henkisten nykymusiikki-iskujemme aikatauluttamisessa niin, että ehtisimme nauttia mahdollisimman paljon muusta ohjelmasta. Silti pitkittynyt parkkipaikan etsiminen vei minulta puolet Ensemble Adapterin ja defunensemblen yhteiskonsertista, jota olin kovasti odottanut, ja muitakin osittaismissauksia sattui.

Siitä, mitä ehdin kuulla, jäi päällimmäiseksi vakuuttuneisuus tiukan autonomiaestetiikan kuolemasta. Jotakuinkin kaikki, mikä puhutteli riittävästi kohotakseen muun ylle aamusta iltaan jatkuvassa musiikillisessa vyöryssä, oli paitsi aistillisesti myös käsitteellisesti kiehtovaa. Useissa tapauksissa käsitteellisyys oli jollain tapaa yhteiskunnallista.

Olen viime vuosina käynyt skeptiseksi sen suhteen, voiko teollis-militaristis-kapitalistis-populistis-monarkistis-totalitaristista suurta sinfoniaorkesteria enää käyttää minkään ajankohtaisen välineenä. Tähän epäilyyni Antti Auvinen löi nyt Tampere Filharmonian kantaesittämällä Himmel Punkillaan vielä suuremman lommon kuin viimevuotisella Junker’s Twistillään. Himmel Punk (2016) oli provokatiivisen rujo mutta samalla ihanan kaunis kuin kellotapuliksi naamioitu pystyssä sojottava keskisormi, jonka kynteen on huolella lakattu muutama raipanisku ja avemaria. Mihin keskisormi tarkalleen osoittaa, se jäi konserttikuulijan itse pääteltäväksi, mutta juuri tämä on aikamme yhteiskunnallisesti kantaa ottavan musiikin vahvuuksia. Hyvä musiikki herättää ajattelemaan, sanelemaan se ei sorru.

Ajatuksia herätti myös Perttu Haapasen kantaesitys Lost Boys (2016) viululle, elektroniikalle ja videolle, joka oli osa performatiivisesti hienoa Maria Puusaaren sooloviuluresitaalikonserttia runonlausuntoineen ja ritualistisine lavallesaapumisineen. Videokuva veitsen nitkuttelusta eläinfiguurien päällä olisi itselleni yleensä täysin luotaantyöntävää, mutta asettui nyt onnistuneen annostelun vuoksi osaksi esteettisesti ja narratiivisesti kutkuttavaa kudosta.

Annostelu ja rytmitys eivät sen sijaan täysin toimineet Stefan Prinsin sinänsä jännässä teoksessa Generation Kill -offspring 1 (2012) konsolipeliohjaimin ohjatulle videolle ja elektroniikalle, sekä sellolle ja lyömäsoittimille. Mainitun päätösteoksen pitkänpuoleiseksi demonstraatioksi äitymisestä huolimatta belgialaisen Nadar Ensemblen koreografisoitu konsertti oli uskomattoman hieno audiovisuaalinen kokonaiskokemus, yhtä aivonkääntötemppua alusta loppuun. Erityisesti sekä näyttämöllisesti että äänellisesti palindromin muotoinen Michael Beilin Mach Sieben (2000) mykisti minut geneerisen tummasta yleiskarakteristaan huolimatta. Elisa Medinilla soitti yhtaikaa peilimäisesti asetetulla valkokankaalla näkyvän nauhoitetun rapukäännöksensä kanssa! En aina innostu formalismista, mutta kun innostun…

Lopuksi haluan vielä todeta, että jos olitte Tampereella tuolla viikolla mutta ette käyneet katsomassa säveltäjä-kuvataiteilija Kalle Aution ja hänen pianonvirittäjäopiskelutoveriensa riemastuttavaa pianonpurkuinstallaatiota Tampereen Taidemuseossa – voi teitä!

Niilo TARNANEN

Kirjoittaja on säveltäjä ja Korvat auki ry:n puheenjohtaja.

Composers’ networking and fandom – Japanese style

(written by Mioko Yokoyama)

Hello everyone, I’m Mioko. I moved from Tokyo, Japan to Helsinki last autumn. I have to confess that I don’t know very much about Korvat auki, but while Japan is still very fresh in my mind, I would like to compare Finnish composers with Japanese ones in terms of how they organize themselves professionally.

Firstly, I have a quite good impression of Korvat auki. Since there is no association like this in Japan, young composers hold that they are still children who are being protected by “adult” composers, and so, do not acquire much experience in working independently or promoting their own music.

In my opinion, it would be difficult to establish even a single composers’ association in Tokyo despite it having nearly ten schools of art or music. This is partly because of the shyness of us Japanese. I was a typical student, I focused on my studying without thinking of setting up an association like Korvat auki.

Adult composers, however, enjoy wide social networks, many of which overlap although these, too, can be quite limited insofar as that these groups sometimes consist solely of students of a single teacher; for example, Apsaras, 21th Century Music Association, Avance, etc. These groups have their own concerts at least once a year, it seems the main difference is the teacher who the members in these groups studied with.

Three possible reasons for Japan’s lack of young composers’ associations are:

Japan has 20 times the population than Finland’s (120,000,000 inhabitants). This means that there are a lot of people who have different opinions, so it is difficult to meet and reach a single consensus.
In Japanese culture, it is expected that young people respect their elders. I never imagined calling teachers by their first names before coming to Finland. In school, we use respectful expressions for those who are even only one year older. Conversely, we use casual expressions with those who are even slightly younger. This culture derives from Confucianism. So because of this, young people (not limited only to composers) tend to be strongly influenced by their teachers.
If you are a fan of one composer, you should go to their compositional concerts so as to “connect” with their social network, and perhaps hear some music that matches your aesthetic values! Although, sometimes, these associations organise only one single concert a year.
This is the case in Japan, yet I really like Korvat auki’s approach – that young composers actively organize concerts, with the support of older composers.

Special thanks to my composer friends in Japan, and Criostóir Ó Loingsiġ, who helped me with my English!

Mioko YOKOYAMA (Helsinki FI / JP)

Composer, since autumn 2015 a Korvat auki member

How Finnish music sounds to a foreigner

(written by Matei Gheorghiu)

Many might know that I came to Finland eight and a half years ago. Even though I got used to contemporary and classical Finnish music, I can still recall very well the first impressions I had on it when I came here back in 2007. Before I came, I had heard music by Lindberg, Aho and Kokkonen and of course, Sibelius. But what made it sound ”Finnish”? After only one year, I had already discovered some aspects of Finnish music that, to me, make it sound authentic and ”endemic”. Of course, by then and even more afterwards, my knowledge on Finnish music has expanded.

Here I will try briefly to point out 5 aspects of Finnish contemporary music that make it Finnish from the eyes of a foreigner from Romania. There are clearly lots of other features that could be mentioned, but I will point out the ones that seem the most interesting from my point of view. Of course, not all pieces have all these features. However, most Finnish pieces tend to have 2–3 of them.

Here they are:

1) Music must flow like water

No matter what, Finnish composers don’t like to stop much. You will not see Messiaen or Stravinsky–like pieces made of blocks or unrelated sections. There are rarely any fermatas that end sections followed by new beginnings. And of course, the music is always related to the previous material. Clear continuity is the key.

2) Processualism = good music

An extension of the previous section, the idea that a composer has the craft to make very smooth changes from one material to another is very catchy and considered appealing by both composers and listeners. Ligeti would have been happy to have been a Finn.

3) Music rarely truly rests

Finnish people might be shy, or might not talk much, but when they compose they like their music to be restless. For example, even if the piece is slow, with low dynamics, and static, there are still some 16-notes lurking somewhere in the background. I would actually say that often Finnish music is more fiery than cold from this point of view.

4) Finns love the low register

I remember a teacher of mine saying back home that a good composer knows when to take the heavy bass instruments out and give space to the middle and higher registers. However, many Finnish pieces rely heavily on bass and much less on the higher register. Of course, this is not a general rule, but I find it quite common. Might this be related to the love for heavy metal here in the North? When I first heard Sampo Haapamäki’s bass clarinet concerto, I was shocked that the low register was used without a break for over 20 minutes. I told him that. Later, I realized he’s not alone.

5) Even when emotional, keep distance

One thing that fascinated me about Sibelius as a teenager was that, unlike many romantic composers, he manages to bring powerful and moving moments without you feeling that he’s telling you too much about himself. I feel this is what mostly the rest of the music by Finnish composers sounds like as well; deep, profound, but keeping a lot of dignifying mystery is preferred.

If I didn’t convince you, I hope at least I made you think, or smile.

 

Matei GHEORGHIU ( Helsinki FI / RO)

Composer, vice chairperson for Ears Open

Liity jäseneksi

Korvat auki ry:n jäsenmaksu / Ears Open Membership fee 2017-2018

 

***

Maksutiedot/Payment details

Saaja/Receiver: Korvat auki ry

Tilinro/Account (IBAN): FI10 8000 2005 1870 09

 

Viitenumerot/Reference nos:

  • opiskelijat/students 1711
  • muut normaalit jäsenet / other normal members 1724
  • kannatusjäsenet/support members 1737

 

Summa/Amount:

  • opiskelijat/students 15,00 €
  • muut normaalit jäsenet / other normal members 25,00 €
  • kannatusjäsenet/support members 50,00< €

 

(english info below)

Hyvä Korvat auki –yhdistyksen jäsen tai jäseneksi liittyvä!

Yhdistyksen toimikausi on 1.8.-31.7. ja jäsenedut alkaneella kaudella astuvat voimaan maksettuasi sitä vastaavan jäsenmaksun.

 

Jäsenedut:

  • pääset ilmaiseksi yhdistyksen konsertteihin ja muihin tapahtumiin koko vuoden ajan*
  • voit osallistua yhdistyksen teoshakuihin
  • voit saada vapaalippuja esim. RSO:n konsertteihin (ennakkoilmoittautumisella, tarkempi info kauden käynnistyessä)
  • saat linjata yhdistyksen toimintaa osallistumalla syys- ja kevätkokoukseen.

 

Kannatusjäsenten lisäetu:

  • nimesi mainitaan yhdistyksen konserttien ja muiden yleisötapahtumien ohjelmalehtisissä.

 

Tarjoamme nyt neljättä vuotta peräkkäin mahdollisuutta liittyä yhdistyksen kannatusjäseneksi. Normaalit jäsenmaksumme ovat verrattain maltillisia, jotta mahdollisimman monella toiminnasta kiinnostuneella olisi mahdollisuus osallistua yhdistyksen toimintaan. Kannatusjäsenyyden muodossa tarjoamme mahdollisuutta yhdistyksen pienimittakaavaiseen sponsorointiin niille, joille hieman suurempi vuotuinen jäsenmaksu ei muodosta kynnystä. 35 euron ero normaalin ja kannatusjäsenmaksun välillä vastaa esimerkiksi suurin piirtein yhden Korvat auki -konsertin keskimääräisiä tekijänoikeuskuluja. Yhdistyksen hallituksessa olemme suuresti kiitollisia kaikesta tällaisesta tuesta.

Otathan epäröimättä yhteyttä, jos on kysyttävää!

 

Terveisin,

Rolf Gustavson, taloudenhoitaja

rolf@korvatauki.net

 

*****

 

Dear current or becoming member of Ears Open!

Our season is August 1 to July 31. Your membership benefits for this season are activated after paying the respective fee.

 

The benefits:

  • free entrance to all our concerts and other public events
  • possibility to participate in calls for scores
  • access to free tickets to e.g. FRSO concerts (more detailed info comes later)
  • you may attend our autumn and spring meetings, making decisions on our activity.

 

The extra benefit for support members:

  • you get your name mentioned by all our concerts and other public events.

 

For a fourth year, we now offer the possibility to join Ears Open as a support member. Our regular membership fees are modest compared to some other societies in order to make young members’ participating more affordable. However, for those who are not alienated by a slightly bigger fee, we offer a possibility to small scale sponsoring by becoming a support member. The difference between regular and support membership fees, 35 euros, approximately equals to the copyright expenses of an average Ears Open concert. The Ears Open board is very grateful for your support.

If there is anything you would like to ask considering membership fees, please, don’t hesitate to ask!

 

Best regards,
Rolf Gustavson, treasurer
rolf@korvatauki.net