Johnny & 128 –konsertit Helsingissä 25.-28.8.

Fagotisti ja säveltäjä Johnny Reinhard saapui Helsinkiin konsertoimaan yhdessä viulisti Dan Auerbachin kanssa elokuun lopussa. He ovat molemmat erikoistuneet mikrotonaaliseen musiikkiin ja Reinhard tunnetaan erityisesti kehittämästään viritysjärjestelmästä, joka käsittää 128 säveltä oktaavin sisällä. Tätä viritysjärjestelmää myös suurin osa konserttien kappaleista noudatti.

Konserteissa kuultiin Reinhardin ja Auerbachin lisäksi myös Korvat Auki Ensemblea.

 

Ensimmäinen konsertti pidettiin perjantaina 25.8 Vapaan Taiteen Tilassa. Konsertti alkoi improvisaatiolla, jossa erityisen kiinnostavaa oli seurata soittajien tilankäyttöä ja kommunikaatiota keskenään. He kommentoivat, vastailivat ja yltyivät välillä jopa vuoropuhelumaisiin jaksoihin. Välillä tuntui siltä, kuin he olisivat kilpailleet siitä, kummalla on enemmän sanottavaa.

Reinhardin ja Korvat Auki Ensemblen improvisaatio Vapaan taiteen Tilassa yltyi vuoropuheluksi.

 

Juhani Vesikkalan kappale Avalokiteshvara oli kyllä todellinen virtuoottinen taidonnäyte Reinhardilta; pitkiä, tummanpuhuvia ja mietteliäitä multifonisointeja. Paikoittain kappale yltyi jopa ”virtuoottiseksi räpeltämiseksi”. Tämä siis todellakin hyvässä mielessä sanottuna. Tästä kappaleesta löytyi energistä menoa ja meininkiä. Samanlaisia ajatuksia heräsi Anton Rovnerin kappaleesta Dawn on the Horizon, vaikkakin musiikillisesti kappaleet erosivat toisistaan paljonkin.

Reinhardin oma sävellys Zanzibar toi mieleeni Afrikan sademetsät, luonnon ja eläimet. Jotkin teatraaliset eleet kappaleen aikana jopa huvittivat yleisöä, ja saivat muutamat pienet hymähdykset sieltä täältä. Tämäkin kappale oli energinen ja virkistävän mukaansatempaava!

 

Konsertin lopuksi esitetyssä improvisaatiossa oli mielestäni mielenkiintoinen aspekti se, miten konserttitilaa oli käytetty hyväksi. Osa soittajista oli piilossa ja osa näkyvissä, jolloin aistihavainnoista tulee mielenkiintoisempia, kun kaikki ”äänilähteet” eivät olekaan katsojalle nähtävissä. Tämä asettelu toimi hyvin Vapaan Taiteen Tilassa.

 

Toinen konsertti oli lauantaina 26.8. Arkadia Bookshopissa. Konsertin aluksi ja lopuksi kuulimme tälläkin kertaa improvisaatiota. Kappaleista parhaiten jäivät mieleeni Johnny Reinhardin Dune ja Anton Rovnerin Nocturne. Kappaleet toimivat hyvin vastakohtina toisilleen. Johnny Reinhardin kappale sisälsi paljon sointimaailmaltaan räväkkää energisyyttä ja menoa, kun taas Anton Rovnerin kappale oli melankolinen, sisäänpäin kääntyvä ja mietiskelevä. Kuulimme myös musiikkia 95 vuoden takaa, kun Dan Auerbach soitti Alois Haban kappaleen Hudba.

 

Kolmas ja viimeinen konsertti kuultiin maanantaina 28.8 Hietsun Paviljongissa. Konsertin aloitti 128-laajennettu versio Juhani Nuorvalan ambient-klassikosta Toivo. Koko kappaleen ajan vallitsi meditatiivinen tunnelma ja kokonaisvaltaisen aistikokemuksen kannalta Hietaniemen rannan maisematkaan eivät olleet yhtään hassummat Nuorvalan kappaleen kuuntelemiseen.

 

Johnny Reinhardin kappale Vibra yllätti minut positiivisesti. Jazzia muistuttava jakso keskellä kappaletta ja Johnnyn itse kirjoittamat runot lausuttuina kappaleen aikana, ensiksi englanniksi ja sitten vielä suomeksi. Tämä idea toimi hyvin ja niin myös kappale kokonaisuutena. Konsertissa kuultin myös vielä improvisaatiota, Svjetlana Bukvichin Hard rain, Johnny ja Peter Thoegersenin Summer in Helsinki, johon konsertti päättyi. Thoegersenin kappale oli täynnä mieletöntä virtuoottisuutta ja energiapurkauksia.

 

Päällimmäisenä konserteista jäivät mieleeni konserttitilan käyttö, varsinkin Vapaan Taiteen Tilassa, teatraalisuus, soittajien välinen vuorovaikutus ja tottakai mikrotonaalisuus. Nuorena säveltäjänalkuna konserttitilan käyttö, teatraalisuus ja yläsävelsarjojen käyttö neljäsosasävelasteikon rinnalla tuovat minulle varmasti uusia näkökulmia ja ajateltavaa säveltämiseen jatkossa.

 

Minulle tämä kolmen konsertin sarja oli inspiroiva ja ilahduttava kokemus!

Ossi HILTUNEN

Nuori säveltäjä, vuoden 2017 abiturientti


Mikrotonaalisen fagotin guru Johnny Reinhard konsertoi Helsingissä 25.-28.8.

Tiedote 9.8.

Julkaisuvapaa heti

 

Mikrotonaalisen fagotin guru Johnny Reinhard konsertoi Helsingissä 25.-28.8.

Amerikkalaisen kokeellisen musiikin kärkinimiin kuuluva fagotisti ja säveltäjä Johnny Reinhard, seuranaan viulisti Dan Auerbach, saapuu elokuun lopussa konsertoimaan Helsinkiin.

Reinhard ja Auerbach ovat erikoistuneet mikrotonaaliseen musiikkiin. Reinhard tunnetaan erityisesti kehittelemästään 128 säveltä oktaavin sisällä käsittävästä viritysjärjestelmästä, jota suuri osa kiertueen ohjelmasta noudattaa.

Kolmen konsertin mittainen vierailu aloittaa Korvat auki -nykymusiikkiyhdistyksen 40. toimintavuotta juhlistavanAvautumisia-konserttisarjan.

Näissä Johnny & 128 -konserteissa esiintyy Reinhardin ja Auerbachin lisäksi improvisoituun musiikkiin keskittynytKorvat Auki Ensemble, joka muistetaan esiintymisestään Jan St. Wernerin kanssa Musica nova Helsinki -festivaalilla viime helmikuussa.

Tunnelmallisiin esiintymispaikkoihin Vapaan Taiteen Tilaan (25.8.), Arkadia Bookshop -kirjakauppaan (26.8.) ja Hietsun Paviljonkiin (28.8.) sijoittuvien konserttien ohjelmat sisältävät lukuisia kantaesityksiä, joista suomalaista tuotantoa edustavat Juhani Vesikkalan Avalokiteshvara soolofagotille sekä 128-laajennettu versio Juhani Nuorvalan ambient-klassikosta Toivo.

Korvat auki on nuorten Suomessa toimivien säveltäjien yhdistys, joka edistää suomalaista nykymusiikkikulttuuria. Korvat auki -yhdistyksen perustivat vuonna 1977 nuoret sävellyksenopiskelijat ravistellakseen suomalaisen musiikkielämän umpeutuneisuutta.

Nykyään Korvat auki on 2010-luvun nuoren säveltäjäpolven äänitorvi ja kokeilulaboratorio. Yhdistys tarjoaa moniäänisen alustan niille musiikillisten mahdollisuuksien iduille, joita vakiintuneet instituutiot eivät vielä ole poimineet korviinsa.

 

Lisätietoja:

Niilo Tarnanen, puheenjohtaja

Korvat auki ry

050-549 8089

niilo@korvatauki.net


Johnny Reinhardin konsertit Helsingissä:

Johnny & 128: Take One

Perjantaina 25.8. klo 19

Vapaan Taiteen Tila, Vilhonvuorenkuja 15-16

Johnny Reinhard, fagotti, Dan Auerbach, viulu, Korvat Auki Ensemble

Ohjelmassa: Johnny ReinhardZanzibar, Anton RovnerDawn on the HorizonImprovisation by JR & KAE, Juhani VesikkalaAvalokiteshvara

(Liput ovelta 10 / 15 €, vapaa pääsy Taideyliopiston opiskelijoille)

Johnny & 128: Take Two

Lauantaina 26.8. klo 16

Arkadia Bookshop, Nervanderinkatu 11

Johnny Reinhard, fagotti, Dan Auerbach, viulu, Korvat Auki Ensemble

Ohjelmassa: Improvisation by JR & KAE, Johnny ReinhardDune, Alois HabaHudba, Anton RovnerNocturne

(Liput ovelta 10 / 15 €)

Johnny & 128: Take Three

Maanantain 28.8. klo 19

Hietsun Paviljonki, Ateljé; Hiekkarannatie 9

Johnny Reinhard, fagotti, Dan Auerbach, viulu, Korvat Auki Ensemble

Ohjelmassa: Johnny ReinhardVibra, Peter ThoegersenSummer in Helsinki, Svjetlana Bukvich“Hard Rain, Johnny“, Juhani NuorvalaToivoImprovisation by JR & KAE

(Liput ovelta 10 / 15 €)