Deadlinea siiretty – Teoshaku harpulle ja elektroniikalle

Teoshaku on avoin Korvat auki ry:n jäsenille sekä SibAn musiikkiteknologian sävellysopiskelijoille.

 

Harpputeoshaun deadlinea siiretään alkuperäisestä ajankohdasta (1.9.) n. 1-2 kuukaudella eteenpäin. Uusi aikaraja teosten lähettämiselle ilmoitetaan syyskuun puolivälissä.

Teoshakuun ehtii siis vielä hyvin osallistumaan. Lisää tietoa alapuolella!


Korvat auki yhdistää voimansa Sibelius-Akatemian harppuluokan ja musiikkiteknologian osaston kanssa. Haemme yhteistyöprojektin päätteeksi teoksia harpu(i)lle ja elektroniikalle. Teoshaku on avoin kaikille Korvien jäsenille sekä musiikkiteknologian sävellysopiskelijoille. Ainoa vaatimus osallistumiselle on säveltäjän sujuva työskentely elektroniikan parissa. Säveltäjä on itse vastuussa teoksensa elektronisen osuuden tuottamisesta ja toteuttamisesta.

MuTe-opiskelijoille: Haemme myös äänentoistosta ja konsertin tuotannollisesta toteuttamisesta kiinnostuneita työskentelemään säveltäjien ja soittajien kanssa. Projekti käsittää äänentoiston rakentamisen, laitteet, miksauksen ja elektroniikan toimivuudesta huolehtimisen konserttitilanteessa. Musiikkiteknologian lehtori Alejandro Olarte toimii tässä ohjaajana. Projektista saa 3 opintopistettä.

 

Projektin aikataulu etenee näin:

1) Huhtikuu 2017: Harppuseminaari 10.4. klo 11-12:30, harppuluokka 6112, Musiikkitalo

Korvat auki järjestää harppuluokan vastuuopettaja Päivi Severeiden ja orkestrointiopettaja Vladimir Agopovin (kokenut harppusäveltäjä) johdolla seminaarin, jossa käsitellään harpun soittotekniikoita ja instrumentin tarjoamia mahdollisuuksia. Seminaarin yhteydessä on mahdollista päästä itse kokeilemaan harppua. Keskustelu koskee myös tulevassa konsertissa käytössä olevaa elektroniikkaa. Osallistuminen on hyvin suositeltavaa. Tapahtuman ilmoittautumisdeadline on tiistai 4.4.

2) Syyskuu 2017: Teoshaun deadline

Kuun ensimmäisenä päivänä suljemme teoshaun tähän projektiin. Teosten ei tule olla vielä viimeisteltyjä: myöhemmin syksyllä järjestetään workshop, jossa teoksia harjoitellaan, työstetään ja kommentoidaan. Kuitenkin jo tässä vaiheessa säveltäjän tulee esittää nuotit, äänitiedostot ja patchit.

3) Lokakuu 2017: Tulokset

Päivi Severeide, Alejandro Olarte ja Korvien edustaja valitsevat konserttiin tulevat teokset. Ensimmäisessä workshopissa keskitytään laajemmin teoksen elektroniikkaan teknisestä näkökulmasta (asettelu tilaan, äänentoistotekniikat yms.).

4) Joulukuu 2017: Viimeisteltyjen teosten deadline

Joulukuussa – workshopin jälkeen – tulee toimittaa viimeistellyt materiaalit. Harppuopiskelijat aloittavat harjoittelun.

5) Helmikuu 2018: Konsertti

Konsertin paikka ja aika tarkentuvat myöhemmin. Ennen konserttia järjestämme harjoitussessioita Sibelius-Akatemian studiotiloissa. Projektiin tulee mukaan 1-2 opiskelijaa musiikkiteknologian osastolta; he vastaavat äänentoistosta konserttitilanteessa.

Mikäli kiinnostuit tulevasta projektista, merkitse virstanpylväät kalenteriisi. Lisätietoa tarkemmista päivämääristä on luvassa pitkin matkaa. Vastaamme mielellämme myös mahdollisesti heränneisiin kysymyksiin. Ohessa todettakoon, että harppuluokka on erityisen kiitollinen teoksista, jotka ovat mahdollisesti esitettävissä myös ilman elektroniikan läsnäoloa.


Kaikkien yhteistyökumppaneiden puolesta,

Heidi Hassinen

Varapuheenjohtaja, Korvat auki

heidi.hassinen@uniarts.fi


Päivi Severeide

Harpun vastuuopettaja, Sibelius-Akatemia

paivi.severeide@uniarts.fi tai paivi.severeide@gmail.com


Alejandro Olarte

Musiikkiteknologian osaston lehtori, Sibelius-Akatemia

alejandro.olarte@uniarts.fi


From Distances – sävellyskonsertti Hassinen-Koivisto 1.6.

From Distances – sävellyskonsertti Hassinen-Koivisto

Ich fühle luft von anderem planeten.

Tunnen ilmaa toiselta planeetalta. // I feel the air from another planet.

-Stefan George

 

 

Sonore, Musiikkitalo // Sonore, Music House

1. kesäkuuta klo 19 // 1st of June at 19

Ilmainen sisäänpääsy // Free entry

 

Konsertissa kuullaan teoksia kahdelta säveltäjältä – monikanavaäänen huminaa, raukeita maisemia, laulettuja metaforia ja identiteetin kalastamista. Tervetuloa kaukaisuuksiin! // The concert presents pieces from two composers – multichannel hummings, drowsy landscapes, sung metaphors and fishing for identity. Welcome to distances!

 

Ohjelma/Program:

 

Kharon – Koivisto

(fixed media)

Contemplations – Hassinen

(bass clarinet and fixed media)

In Between – Hassinen

(kantele and live electronics)

Vaietut sanat – Hassinen

(baritone and saxophone)

Katve – Koivisto

(flute, piano and two cellos)

Om hösten – Koivisto

(soprano and piano)

D’où viennent les ombres? – Hassinen

(clarinet, cello and tape)

 

 

Anu Rautakoski, Elias Trygg, Erle Kont, Jaani Helander, Juho Lepistö, Juulia Pölönen, Marika Hölttä, Martti Laivuori, Mikko Raasakka, Samuli Taskinen, Suvi Linnovaara

 

 

Konsertti toteutetaan yhteistyössä Sibelius-Akatemian sävellyksen ja musiikinteorian aineryhmän kanssa. Kiitokset Minna Holkkolalle, Marko Myöhäselle, Eero Erkamolle ja kaikille esiintyjille konsertin toteuttamisesta! // The concert is organized in collaboration with the Composition and Music Theory Department at Sibelius Academy. We would like to thank Minna Holkkola, Marko Myöhänen, Eero Erkamo and all performers for making this happen!


…once upon a Silence…

…once upon a Silence…

 

It’s Monday, and the August wind blows the world away. Nothing’s too important, and I have time. I’m ready to resonate again. To be part. Or to become. The difference seems unwritten. Yet the wind acts so careless, still reminding of the summer. Making fun of my blue-eyed admiration and forcing hays to whistle for my ears only. Mesmerizing, captivating and keeping me warm. Hypnotizing enough to lose the time. But I’m in no hurry. My toes dive deeper in the sand, and I don’t move. I passively hear the active. Still the air is somewhat heavy to breathe, like the wisdom from the approaching season of calm. I take it seriously though I think I shouldn’t. Or should I? As surroundings prove to be greater than my being. I’m just a consumer of this moment already gone by now. Of this idealistic picture worth putting in frames.

It’s Monday – and it’s August. But I have time.

 

It’s silent.

 

 

My thoughts are grasshoppers and my eyes homeless wanderers taking pictures to be saved for later. Moments of enlightenment, with the perfect shadow or the most breath-taking colours. Greens seducing with the scent of something to come. Indescribable excitement. I feel young. Life buzzing around, summer ought to be the time for collecting inspiration, getting involved and feeling alive. Actually being – alive. Breathing existence and losing oneself to details. It’s the experience album you put together for the winter when, according to a fellow resonator, you hide in your memories to consume again. Music is something already felt in the past. And finding pitches equals with connecting with your response.

But how does it get silent enough?

 

Where does one find their inner silence?

 

 

I think years back, about spruces, moss and water lilies. How inspiration could be found in the most unusual places and how waves used to make me calm. The silence of being – and the art of staying still. Allowing the moment to speak. Hearing out.Idleness produces creativeness or even urge to express, as one philosopher friend once told. If only there were enough time.

And just then the comforting breeze flows through my head.

 

I’m back in my childhood.

 

 

But what is the best in silence? Anticipation. Small hints, only detectable while soothingly quiet, whispering in the air. As if sirens, breaking resistance by seducing one to ask for more. To tingle out of curiosity. To dwell on.

 

How fascinating it would be to experience the same in music! Something composer Vladimir Agopov was covering in his speech a few years ago. As silence is the magic not so easily put on a paper, even belittled or neglected. Yet holding immense powers. As the nature, greater than me…

 


 

Now it’s Monday, and time to begin again. To be fresh and new – to change or to find something already been in process. Maybe as a thought, an impression or a sudden thrill. Waiting there for the summer fuss to come to an end. But now, with the change of winds, to recreate. To explore. To become.

 

Now it’s Monday, and it’s August.

 

It’s time to be silent again.

 

 

 

 

Heidi HASSINEN (FI)

composer, musicologist, writer and musician – also known as the Press Officer for Korvat auki society


When the Wolves Come Out

When the Wolves Come Out

We’re just like wolves, hunting for inspiration.

 

Waking up in the morning, a microscopic crack on the wall welcomes me to a new day. Its uneven shape is so mesmerizing that one could spend hours wondering why it just happens to exist. Why is it there? What is its story? Background music implicates Satie, and the edges dissolve. To my eyes it’s beautiful, I’m on a hunt. And on my way to the place that doesn’t even matter, wearing a black rock-band hoody accompanied with flip-flops, I watch the time go by. And everything following it in slow motion. Side-walkers see me differently than the people I’m used to be around. My colleagues, who go to Music house on Sundays. Just like me, there, noticing them and feeling the same. Knowing the same urge to express, to leave something behind. We’re just like wolves, hunting for inspiration, lurking in the dark. In company but still alone with our thoughts. The clock ticks, but we don’t mind the hours. The night is always too young for us – composers.

But who are we, night-driven werewolves? How do we define let alone justify our sometimes isolated and egoistic being? Is it what we do, how we feel or the diploma that sets us on our on-going hunt? Especially as many among us can’t be fed with only pitches on a paper. And in that case it would be somewhat wrong to equate us with our hunting.

 

Most importantly – at which point in our lives did we turn into like this?

 

It is rather difficult – some would say impossible – to find answers to those questions blurted out above. As if there could ever be one exhaustive explanation. Maybe even asking would seem naïve. For some being a composer is defined by actions, composing that is. Others see the term ‘composer’ demanding a set proof, performances. As long as your hunting stays on your home fields, you’re not welcomed to the herd. You have to be present. You have to fight your way in. There are those, usually multitalented people, who don’t wish to label themselves. As well as those who actually hunt a lot but see the herd itself a threat. How could I use the c-word if I’m not in the club? My music doesn’t fulfil the “common aesthetic rules”. Not that modern, experimental and, you know.

 

But is it up to the society to choose its composers and its reality?

Just asking…

 

Well, I’d still like to believe there could be something detectable when considering qualities composers have in common. Firstly, to compose needs full attention and long-term commitment. A composer has to be able to stand silence, being alone, lurking behind the bushes. Waiting. Which in turn brings us back to isolation. But then again this shutting down from the outside world – in today’s social-media-reality it means though just for hours – gives way to a rich inner world. A composer is thought to have a silent dialogue with oneself. Imagination creates reality, as Wagner put it.

Maybe the colourful imaginary universe was the force driving us to compose in the first place. Maybe there is a composer-realityMaybe you were just born as a composer.

A whole another thing is a so-called professional composer. This wolf-type knows commissions, deadlines and concert reviews. Struggling for grants, performers and premieres. It’s a choice you have to make, excepting your dear illusion becoming a part-time nightmare. Especially when this and that bar just don’t fit, and you’re on a home run. Feeling like a composer is something different than becoming one. It’s waking up for reality.

And at that point you may change a bit. More serious, more professional. Today’s composer isn’t the ideological romantic hero spending the days at lake house and getting influences from the great outdoors. It’s a hunt of its own, and you have to know how to play the game.

 

It is always so intriguing to ask wolves why they keep on hunting. What makes it so special, so important that you decide to go for the prey? Is it the addiction to blood – being heard, noticed and listened to? Why do we compose?

Answers vary from one extreme to the other. Joy of experiencing music, desire of becoming part of the great music history storyline, excitement and offering audience their entertainment or just trying to figure out something nobody else has thought about before. Pioneering. Researching. A big cut from our herd though directs towards the heart-warming word of expression. To compose is to express, to put into abstraction the unattainable core of our being that lacks words to describe it. In that sense composing is a social act between the writer and the recipient. It’s mostly for, not from.

 

But if so, who do we compose for?

 

There for sure is the endless debate on the size of a desired audience. Some wolves are more than happy running solo. But if the motive for hunting is to reach somebody, our listeners and supportive predators can’t be ignored. One small herd doesn’t get that far, you know, conquer new areas to thrive in. This is something we all have to form our own opinions on. I’ll leave you to it and keep mine.

Going back to expressing and being heard, I can’t help wondering rights. Who has the right to speak with music? Whose voice is important enough to be heard? And even further, why should some have the interest in hearing out?

I haven’t figured out yet. Especially as only some have people believing in what they do. And only a few have the possibility of entering art schools. I think two words are enough here – tuition fees. Putting a price tag on art.

 

Even so, and in particular, we should feel grateful for living the herd life.

 

Ever since I read author Bertolt Brecht’s words on an artist drinking their muses’ blood, I’ve been pondering upon our creative bubble. On how many people it fits and how its soap walls isolate us from the world happening outside. Of course the bubble, as cells, has this constant metabolism by interchanging substances from the surroundings. But how much of that influence material stays inside after it has sunk in? Do we just consume? Or do we see behind the blinding rainbow colours of the soap?

 

Devoted dedication.

 

That is what first comes to my mind after following my fellow wolves – asking, keeping my eyes open and making notes from the subs bench. The imaginary world can be so beautiful that it’s too precious to leave behind. And at the same time it acts as our sanctuary. It’s a bloody good excuse. On several occasions.

But then again our ancestor Lutoslawski compared composing to fishing for people resonating the same way as you. Searching, finding and being found. Looking for acceptance. Werewolves are partly human-beings after all.

 

One might ask how I got from the crack on my wall to wolves, herds and bubbles. It all started with questioning who I was. I knew the crack was a defect, and my hoody a piece of clothing, but I was more complex. A wolf, a side-walker or some substance to be interchanged? Who is the one to decide? Nevertheless, it pays for each and everyone of us to stop our lurking for a while and ask. Action comes never without reaction. Or motives. Or the active part.

 

 

We as composers, as wolves, need to come out and howl.

 

But even though we didn’t, we continue our hunting as wolves – and we get along.

 

 

 

 

 

Heidi HASSINEN (FI)

composer, musicologist, writer and musician – also known as the Press Officer for Korvat auki society


Tervetuloa!

Tervetuloa Korvat auki -blogiin!

Olet saapunut kokoelmaan artikkeleita, joita kirjoittavat Korvat auki ry:n jäsenet. Yhdistys toimii Helsingin ohella myös muualla Suomessa sekä ulkomailla.

Täällä julkaistaan uusia oivalluksia ja mielipiteitä niin jäseniltämme ympäri maailmaa kuin muusikko-yhteistyökumppaneiltamme lähes viikoittain. Blogi toimii kaksikielisesti suomeksi ja englanniksi.

Otsikosta earconditioning (korvastointi tai korvallistuminen, vapaa suomennos) löydämme ainakin kaksi merkitystä, jotka perustelevat blogin tarpeellisuuden. Yhtäältä otsikko juhlistaa musiikillista perintöä, jonka olemme omaksuneet edelleen kuultavaksi ja keskusteltavaksi. Korva kuvastaa tätä ilmiötä, vaikka suurin osa vastaavanlaisesta ehdollistumisesta tapahtuisikin aivoissa. Toisaalta otsikko monimuotoistaa ja puhdistaa nykymusiikkipiirien ilmaa niille harvinaisilla Pohjois-Euroopan alueen näkökulmillaan.

Edellä mainitusta, ensimmäisestä merkityksestä; jokunen musikologi, kuten M.Changizi, pitää musiikkia alkeellisimpana yhteydenpidon muotona, sillä se on räätälöity kymmenientuhansien vuosien ajan aivoja ja korviamme varten, eikä toisinpäin. Esihistoriallista musiikkia ei kuitenkaan ole säilynyt, ja korvamme tuntuvat kulkevan sittenkin ehdollistamisen tietä. Varsinkin ne kuuntelijat, jotka arvostavat monitahoista joskin pientä nykymusiikin alaamme, ovat ehdollistuneet useille kuuntelutavoille, joita kuka tahansa voi tosin oppia aina vain lisää. Aina on sijaa uudelle musiikille ja uusille tavoille käsittää sitä.

Osa kirjoittajistamme pureutuu toiseen ja osallistavampaan merkitykseen – yksinkertaisiin iloihin, joita säveltäjänä ja muusikkona toimiminen tuo siinä ympäristössä, jossa aikamme musiikkia yhä hanakammin aitaavat sitä vastaan toimivat rakenteet. Jäsentemme maailmanlaajuiset taustat syventävät viheliäistä pohjoismaista ja balttilaista aloitteettomuutta.

Toiset blogimme kirjoittajat taas saattavat haluta puhua musiikillisesta aineksesta (se mikä soi) ja sille läheisistä aiheista (mitä saamme irti äänihavainnostamme; miksi tämä uusi ääni sävellettiinkään, jne.). Punaisena lankana silti jatkuu rikas nykymusiikin säveltäjien ja esittäjien kokemusmaailma tässä maailmankolkassa.

Uusi musiikki on jatkunut silmänkantamattomiin, ja tuoreet tuulahdukset ovat sopivasti hämmentäneet ilmaa. Viime aikoina näköpiiriin on täytynyt hyväksyä rajua ajattelunaihetta ympäröivältä yhteiskunnalta. Tällaisen institutionaalisen ja taloudellisen omistautumisen vähenemisen voisi mieltää muuksikin kuin ulkoiseksi rajoitteeksi nykymusiikille – pikemmin se saa liikkeelle tuiki tarpeelliset ja joka tapauksessa väistämättömät muutokset luovuudessa. Ilman jatkuvaa arviointia ja monien toimijoiden välistä keskustelua nykymusiikilla on vaarana rakennuttaa ympärilleen väliseinät ja asettua kodiksi itseäänruokkivalle sisäänpäinkäpertymiselle. Olemme tulleet tänne jakamaan jotain sellaista, joka voi kaataa muureja ja toimia voimakkaammin kuin nuo muutokset: sisältämme kumpuavia sointeja ja sanoja. Käännetäänhän korvastointia kovemmalle!

Toimituksen lämpimin tervetulotoivotuksin

Heidi, Tuomas, Juhani