Korvat auki 40: Sävellysprojekti harppuluokalle ja elektroniikalle

Jotain todella hyvää on taas luvassa – julkistakaamme tulevan juhlavuosikattauksemme seuraava helmi!

Korvat auki yhdistää voimansa tällä kertaa sekä Sibelius-Akatemian harppuluokan että musiikkiteknologian osaston kanssa. Haemme yhteistyöprojektin päätteeksi teoksia harpu(i)lle ja elektroniikalle. Luit oikein, tällä kertaa konsepti on tarkoin määrätty. Teoshaku on avoin kaikille Korvien jäsenille sekä musiikkiteknologian sävellysopiskelijoille. Ainoa vaatimus osallistumiselle on säveltäjän sujuva työskentely elektroniikan parissa. Säveltäjä on itse vastuussa teoksensa elektronisen osuuden tuottamisesta ja toteuttamisesta.

MuTe-opiskelijoille: Haemme myös äänentoistosta ja konsertin tuotannollisesta toteuttamisesta kiinnostuneita työskentelemään säveltäjien ja soittajien kanssa. Projekti käsittää äänentoiston rakentamisen, laitteet, miksauksen ja elektroniikan toimivuudesta huolehtimisen konserttitilanteessa. Musiikkiteknologian lehtori Alejandro Olarte toimii tässä ohjaajana. Projektista saa 3 opintopistettä.

 

Projektin aikataulu etenee näin:

1) Huhtikuu 2017: Harppuseminaari 10.4. klo 11-12:30, harppuluokka 6112, Musiikkitalo

Korvat auki järjestää harppuluokan vastuuopettaja Päivi Severeiden ja orkestrointiopettaja Vladimir Agopovin (kokenut harppusäveltäjä) johdolla seminaarin, jossa käsitellään harpun soittotekniikoita ja instrumentin tarjoamia mahdollisuuksia. Seminaarin yhteydessä on mahdollista päästä itse kokeilemaan harppua. Keskustelu koskee myös tulevassa konsertissa käytössä olevaa elektroniikkaa. Osallistuminen on hyvin suositeltavaa. Tapahtuman ilmoittautumisdeadline on tiistai 4.4.

2) Syyskuu 2017: Teoshaun deadline

Kuun ensimmäisenä päivänä suljemme teoshaun tähän projektiin. Teosten ei tule olla vielä viimeisteltyjä: myöhemmin syksyllä järjestetään workshop, jossa teoksia harjoitellaan, työstetään ja kommentoidaan. Kuitenkin jo tässä vaiheessa säveltäjän tulee esittää nuotit, äänitiedostot ja patchit.

3) Lokakuu 2017: Tulokset

Päivi Severeide, Alejandro Olarte ja Korvien edustaja valitsevat konserttiin tulevat teokset. Ensimmäisessä workshopissa keskitytään laajemmin teoksen elektroniikkaan teknisestä näkökulmasta (asettelu tilaan, äänentoistotekniikat yms.).

4) Joulukuu 2017: Viimeisteltyjen teosten deadline

Joulukuussa – workshopin jälkeen – tulee toimittaa viimeistellyt materiaalit. Harppuopiskelijat aloittavat harjoittelun.

5) Helmikuu 2018: Konsertti

Konsertin paikka ja aika tarkentuvat myöhemmin. Ennen konserttia järjestämme harjoitussessioita Sibelius-Akatemian studiotiloissa. Projektiin tulee mukaan 1-2 opiskelijaa musiikkiteknologian osastolta; he vastaavat äänentoistosta konserttitilanteessa.

Mikäli kiinnostuit tulevasta projektista, merkitse virstanpylväät kalenteriisi. Lisätietoa tarkemmista päivämääristä on luvassa pitkin matkaa. Vastaamme mielellämme myös mahdollisesti heränneisiin kysymyksiin. Ohessa todettakoon, että harppuluokka on erityisen kiitollinen teoksista, jotka ovat mahdollisesti esitettävissä myös ilman elektroniikan läsnäoloa.


Kaikkien yhteistyökumppaneiden puolesta,

Heidi Hassinen

Varapuheenjohtaja, Korvat auki

heidi.hassinen@uniarts.fi


Päivi Severeide

Harpun vastuuopettaja, Sibelius-Akatemia

paivi.severeide@uniarts.fi tai paivi.severeide@gmail.com


Alejandro Olarte

Musiikkiteknologian osaston lehtori, Sibelius-Akatemia

alejandro.olarte@uniarts.fi


Sähköistetystä kuorosta toimiva työpari

Sähköistetystä kuorosta toimiva työpari

 

Yksi tämän hetken kuoromusiikin suuntauksista on laulajien ilmaisukeinojen laajentaminen elektroniikan avulla. Eurooppalaisten ammattikamarikuorojen yhdistyksen Tenson järjestämässä sävellystyöpajassa tutkittiinkin nimenomaan kuoron ja elektroniikan suhdetta. Työpaja huipentui esitelmäkonserttiin Nordic Choir Days -festivaalilla 26.8.2016 Musiikkitalon Camerata-salissa.

Sävellystyöpajan järjestäjinä toimivat Tenson lisäksi Helsingin kamarikuoro ja Sibelius-Akatemian Musiikkiteknologian aineryhmä. Neljän säveltäjän, Ilkka AununAlberto CarreteronJaime Belmonte Caparrósin ja Juan de Dios Magdalenon ohjaajina toimivat säveltäjät Marco Stroppa ja Paola Livorsi. Työryhmä kokoontui ensimmäistä kertaa perjantaista sunnuntaihin 15-17.4.2016 Sibelius-Akatemian studioilla Musiikkitalossa. Viikonlopun aikana kukin säveltäjistä aloitti ensimmäisten ideoidensa työstämisen yhdessä Musiikkiteknologian aineryhmässä opiskelevan tai työskentelevän luovan assistenttinsa kanssa. Viikonlopun aikana työpareilla oli myös mahdollisuus työskennellä HKK:ssa laulavien tenori Jarno Lehtolan ja sopraano Júlia Heégerin kanssa joko nauhoittaen tai kokeillen erilaisia laulatekniikoita. Viikonlopun päätteeksi työpareille annettiin aikataulu valmiin kuorosatsin, teknisen raiderin ja tekijätietojen valmistumiselle.

Työryhmät kokoontuivat 22-26.8.2016 työpajan toiseen vaiheeseen, joka huipentui valmistuneiden teosten esityksiin Helsingin kamarikuoron ja työparien voimin. Maanantaina 22.8 työryhmä suunnitteli viikon aikataulut, ja työparit jatkoivat itsenäistä työskentelyään Sibelius-Akatemian studiotiloissa. Tiistaina Helsingin kamarikuoro saapui periodinsa johtajan James Woodin kanssa studioille a cappella -harjoituksiin, joissa säveltäjät pääsivät kuulemaan teostensa ensimmäistä harjoitusta. Kolmessa neljästä kappaleesta kuorosatsi on lähellä instrumentaalista ilmaisua tekstin ollessa pääosin sanojen yksittäisiä äänteitä. Häly ilmaisukeinona on voimakkaasti läsnä jokaisessa teoksessa.

Carreteron teoksessa Dulce et Decorum est merkittävä osuus elektronisesta ilmaisusta oli lauluäänen muokkaamisessa live-elektroniikalla ja prosessoitujen HKK:n tiistain harjoituksissa tehtyjen äänitteiden soittaminen kaiuttimista. De Dios Magdalenon teoksessa korostuivat

elektroniikan ja kuoron vuoropuhelu orkesterisektiomaisena työskentelynä. Belmonte Caparrósin Akhi-teos käytti elektroniikkaa sekä taustatekstuurien että kuoron soinnin hienovaraiseen muokkaamiseen. Omassa Stjärnorna-kappaleessani kuoro teki musiikkia yhdessä nauhan kanssa. Nauhan ja kuoron sointia tasapainotin kevyellä lauluäänten vahvistamisella.

Minulle hedelmällisin osuus työpajasta olivat tapaamiset luovan assistenttini Alejandro Montes de Ocan kanssa kesän aikana sävellystyön ollessa vielä aluillaan. Tohtorintutkintoaan Musiikkiteknologian aineryhmässä valmisteleva Montes de Oca opettaa Sibelius-Akatemiassa elektroakustisen musiikin säveltämistä, ja hän perehdytti minut heti yhteistyömme aluksi elektronisen musiikin erilaisiin tyylilajeihin. Keskustelut Montes de Ocan kanssa sekä minulle uusien estetiikkojen synnyttämät ideat muokkasivat Stjärnorna-kappaleen muotoa ja sävellyksellisiä ideoita merkittävästi. Esimerkiksi idea Edith Södergranin alkuperäisen Stjärnorna-runon, Uuno Kailaksen Tähdet-käännöksen ja laulaja David Hackstonilta pyytämäni Stars-käännöksen käyttäminen teoksessa yhtä aikaa on peräisin radiofonia-tyylilajin estetiikasta.

Ilkka AUNU (FI)

säveltäjä, Korvat auki -jäsen

Työpajan nettisivut: http://www.tensonetwork.eu/our-activities/tycw/choir-and-electronics/workshop-ce-selection