ISCM World Music Days –festivaalilla koettua

(kirjoittanut Jouni Hirvelä)

Reporting from the recent ISCM festival in Tongyeong, KOR

Useimmille kollegoille kirjainyhdistelmä ISCM – eli International Society of Contemporary Music – lienee tuttu ainakin jokavuotisesta teoshausta, joka Suomen Säveltäjien postituslistan kautta kolahtaa sähköpostilaatikkoon. Muuten ISCM World Music Days – festivaalin tunnettuus taitaa olla aika heikkoa, ja syy tähän on ilmeinen: sen luonteesta johtuva juurettomuus. Joka vuosi eri maassa järjestettävän festivaalin konsepti on samankaltainen kuin Pohjoismaisilla Musiikkipäivillä tai Ung Nordisk Musikissa sillä erotuksella, että osallistujamaita on huomattava määrä ja otanta paljon kansainvälisempi. Musiikkia esitetään yhteensä yli 50 maasta.

Tämänvuotinen World Music Days järjestettiin 28.3. – ­1.4. Tongyeongissa Etelä­–Koreassa, jonne lennähdin muutamiksi päiviksi lähes suoraan hiihtolomalta. Tongyeong on maan eteläkärjen pieni satamakaupunki, jonka rantaravintolat tarjoavat eksoottisia antimia, mutta jossa ei kuvittelisi järjestettävän laajaa nykymusiikkifestivaalia. Kaupungissa on kuitenkin yllättävän hyvä konserttisali – ­ja näköjään myös yleisöpohja. Tähän vaikuttaa varmasti tausta maailmalla arvostetuimman korealaissäveltäjä Isang Yunin kotikaupunkina sekä Tongyeong International Music Festival (TIMF), jonka kylkeen ISCM oli tänä vuonna järjestetty.

Festivaalin yleisilmettä rasitti hieman yksipuolisuus kaikkien konserttien keskittyessä saman rakennuksen kahteen saliin, mikä yhdistettynä pienemmän salin tunkkaiseen kamarimusiikille sopimattomaan akustiikkaan alkoi muutaman päivän jälkeen puuduttaa. Nykyään lähes jokaiseen festariin kuuluvia myöhäisillan underground-­tapahtumia ei ollut lainkaan. Ei myöskään voinut havaita sellaista kaupungin ja festivaalin yhdessä hengittämistä kuin vastikään Tampere Biennalessa, jossa tapahtuma hienosti jalkautui kaupungin kollektiiviseen tietoisuuteen. Tätä hieman sisäänpäinkääntynyttä asetelmaa kuitenkin korvasivat säveltäjien hyvä yhteishenki ja monet keskustelut – joita ehkä virikkeiden rajoittuneisuus oli omiaan vahvistamaan. Sosiaalinen aspekti, eri puolilta maailmaa tulleiden omanikäisten säveltäjien sekä kokeneiden kehäkettujen ja musiikkimaailman vaikuttajien tapaaminen olikin itselleni ehkä tapahtuman parhainta antia.

Avajaiskonsertissa, jonka ohjelmassa oma orkesterikappaleeni Vuolle oli, ilahdutti muusikoiden omistautuminen. Japanilaisen Orchestra Ensemble Kanazawan ja Christopher Leen energiaa, muusikkoutta, ja kiitettävää tarkkuutta oli huojentavaa seurata vaikka sain kuulla vain kenraaliharjoituksen ennen konserttia. Myös hyvin soiva, vaikkakin tyylillisesti turvallisen perinteinen kuorokonsertti vakuutti korealaisen kuorotradition elinvoimaisuudesta.

Innostavia olivat myös Hong Kong New Music Ensemblen kaksi konserttia ilmeikkään Sharon Andrea Choan johtamina. Vaikutuksen teki unkarilaisen Balázs Horváthin kamariorkesteriteos Fragmenti v “Ja gulyala veselo”, jossa venäläisen kansanlaulun hauraat fragmentit oli kiedottu kiehtoviin soinnillisiin pysäytyskuviin ja kontrapunktisiin kudelmiin. Mieleen jäi myös Annie Hui­-Hsin Hsiehin herkkä ja intensiivinen Into the Outer,jossa jousten narahdukset ja kilinät hengittivät kvartetin ja sitä ympäröivän jousiensemblen välillä. Konsepteiltaan melko perinteisessä tarjonnassa persoonallisuudellaan erottui irlantilaisen Nick Rothin ekologisesti virittynyt Woodland Heights, joka festivaalin ainoana teoksena hyödynsi performatiivisia elementtejä. Jousisoitinten scordaturien paikoin hyvin korkeista luonnollisista huiluäänistä ja lehtien rapistelusta koostuva teos päättyi multaa kuopsuttaviin lapion ääniin alttoviulistin istuttaessa pienen puun lavan edessä olevaan ruukkuun.

Changwonin filharmonian konsertti puolestaan ei onnistunut täysin sytyttämään minua. Omiin korviini turhan prosessiivinen korealaisen Yejune Synnin Zoetrope kuitenkin vakuutti juryn, ja säveltäjä pokkasi ISCM:n nuorten säveltäjien palkinnon. Positiivisista kokemuksista mainittakoon vielä viime vuonna Jean Sibelius ­-sävellyskilpailussakin pärjänneen argentiinalaisen Francisco del Pinon kaunis ja monitasoinen sooloselloteos Lágrimas, joka oli valopilkku muuten melko väsähtäneessä TIMF ensemblen konsertissa.

Tarjontaan kuului myös kolme ääni-­ ja videoinstallaatiota, joista erityisen vaikutuksen teki kiinalaisen Hui Yen pieni ääniveistos. Pieneen lasipurkkiin moottorin ja magneettien avulla putoilevat neulat muodostivat hiljaisen ja ihastuttavan tihkusateen. Matka-aikataulujen vuoksi missasin harmikseni muun muassa elektronisen musiikin konsertin ja ranskalaisen 2e2m ­ensemblen esiintymisen, jotka kenties olisivat tuoneet lisää tyylillistä varianssia kokonaisuuteen.

Sain myös tilaisuuden kurkistaa kulissien taakse, sillä edustin Suomen Säveltäjiä aamupäivisin pidetyissä ISCM:in pitkissä kokoussessioissa. ISCM:a siivittävät sellaiset eurooppalaiset arvot kuten tasa-­arvo ja avoimuus: jäsenjärjestöjä on jo yli 60, mutta silti missiona on yhä laajentua ja saada entistä kattavampi otos maailman taidemusiikista. Sinänsä sympaattisen ideologian hintana ovat tietysti organisaation jäykistyminen ja kulujen kasvu. Festivaali onkin järjestäjämaalta iso taloudellinen panostus, ja on pieni ihme, että se joka vuosi onnistuu. Ensi vuonna vastuun ottaa Kanadan Montreal, sen jälkeen vuorossa on Peking ja vuonna 2019 suomalaisittain kiinnostavasti Tallinna. Suomessa festivaali on viimeksi ollut ainoastaan vuonna 1978, jolloin se järjestettiin yhdessä Tukholman kanssa.

Ilmassa oli myös toivetta siitä, että ISCM olisi myös muuta kuin World Music Days. Siis että jäsenjärjestöt käyttäisivät verkostoa hyväkseen kulttuurivaihdon edistämiseksi. Jotkin maat ovatkin toteuttaneet kahdenvälisiä yhteistyöprojekteja kuten konsertteja, joissa säveltäjien teoksia esitetään vastavuoroisesti kummassakin maassa. Kenties nämä tuulet vielä rantautuvat Suomenkin musiikkielämää rikastuttamaan.

Jouni HIRVELÄ

Viime vuosina luottamustehtävissä mm. Korvat auki –hallituksessa ja UNM Helsinki 2015 –toimikunnassa.