Musiikkiteatteri, kokeell. (saks.)

(kirjoittanut Miika Hyytiäinen)

Darmstadtin kesäkurssilla minulta pyydettiin paria graafista partituuria yliopistokirjastoon ja otsikossa mainittuun luokkaan itseni mielessäni sijoitin.

Jos kirjastoluokituksen sijaan esittelen itseni esimerkiksi illanistujaisissa, kuvailen usein, kuinka tein kolmivuotiaana ensimmäiset musiikkiteatterikappaleeni. Niissä vastasin melkein kaikesta itse, pikkuveli sai esittää mykkiä rooleja. Sitten nauran vaivautuneesti ja sanon, että nykyään teen ihan samaa, mutta ne muut esiintyjät ei enää ole mykkiä.

Ja epäilemättä tämä on ainakin osittain totta. Kokeellisen musiikkiteatterin ydin on minulle Wagnerin Gesamtkunstwerk uudessa muodossa: kaikki teoksen eri osatekijät on valjastettu tukemaan ja nostamaan tuota yhtä ideaa. Nykyään se on tosin harvemmin eeppinen sankaritaru, yleensä pikemminkin abstrakti idea tai teoksen konsepti. Libretistin, säveltäjän, ohjaajan, videotaitielijan ja esiintyjän väliset hierarkiat liukenevat, kun kaikki ovat alisteisia sille konseptille. Toki usein myös yksi ihminen vastaa useammista tehtävistä, vähän niin kuin minä pienenä.

Yksi kokeellisen musiikkiteatterin näkyvimmistä hahmoista tällä hetkellä on Jennifer Walshe, joka sillä samaisella Darmstadtin kesäkurssilla räjäytti pankin huikean valovoimaisella laulu- ja puheosuudellaan teoksessaan EVERYTHING IS IMPORTANT. Kokonaistaideteoksen huimaavasti pyörivät videot ja monisyiset tekstimassat rakensivat eheän, jos kohta hysteerisen kokonaisuuden. Niin ja oli siellä lavalla maankuulu Arditti-kvartettikin, mutta he jäivät tällä kertaa alakynteen.

Hieman hipsterimäisesti totean työskennelleeni Walshen kanssa jo ennen, kuin hän oli cool. Hänen iso oopperamuotoinen teoksensa Die Taktik kantaesitettiin Stuttgartin valtionoopperassa ja melkoinen parvi meitä assistentteja tarvittiin tulkitsemaan auteurin ideoita, tekniikoita ja tarkkuutta. Mutta tarkkuudesta juuri on kyse: Walshen teokset eivät hyper-pluralistisuudestaan huolimatta räjähdä käsiin, sillä säveltäjä-esiintyjä-ohjaaja itse pitää intensiteetin, kehonhallinnan ja temaattisen ytimen niin tiukasti hyppysissään, ettei usko suureen visioon koskaan huoju.

Walshea ollaan rakentamassa uuden linjan airueeksi ja osittain hän on tämän roolin jo ottanutkin. Yksi laajaa huomiota herättänyt ulostulo oli tämän vuoden alussa esiin noussut termi New Discipline, joka koettaa kattaa alleen aika paljon. Artikkelissaan hän myöntää historialliset taustat ja toisaalta toteaa, että mediallistuminen, internet ja varsinkin nykymusiikin pelisäännöt muuttanut YouTube pakottavat meidät näkemään asiat toisin. Tämä on helppo allekirjoittaa. Itse asiassa juuri tällä hetkellä on toisessa ikkunassa auki libretto oopperalle Voice Box (kantaesitys Voice Boxissa 18.5.2017). Kaikkein tehokkain tapa kuvata juuri haluamaani irvokkuuden lajia oli liittää mukaan YouTube-linkki, joka ikuistaa antamisen ilosta sekoavaa Oprah Winfreytä. Götterdämmerungin partituurista linkkiä ei löydy (vaikka se ehkä sinne sopisi), L’Amour de loiniin sitä olisi myöskään mahdoton ajatella, jossain kulkee siis sukupolviraja.

Palataan vielä noihin muihin sanoihin. Kokeellisuus on tietysti aika suhteellista. Jukka Tiensuun sanoin: ”Kyllähän Cage on tämänkin jo tehnyt” tai Kagel nyt ainakin. Hyvän näkökulman tähän tarjoaa Cage itse kokoelmassa Silence. Hänelle kokeellisuus on tapa kuunnella ja kuulla. Jos tulkitsen oikein, kokeellinen säveltäjä on pikemminkin uuden kuulija (myös konserttitilanteessa) kuin kelloseppä, jolla on tarkka päämäärä esiintyjille. Tuon näkökulman allekirjoitan mielelläni, mielestäni teoksen ja esityksen pitää pystyä yllättämään myös tekijät itsensä.

(saks.) on varmasti tervettä ironiaa. Kahden maan välissä asuessa on aina eksoottinen. Lähimmät kolleganikin, kuten Walshe tai Georges Aperghis, eivät oikeastaan ole ollenkaan saksalaisia. Toisaalta olen opiskellut Universität der Künstessä Berliinissä ja vain yksi toinen koulu tarjoaa säveltäjille suuntautumisvaihtoehdoksi kokeellista musiikkiteatteria: Hochschule für Musik – Bern. Molemmat ovat ainakin osittain saksankielisiä. Lisäksi saksankielinen kielialue dominoi kaikkea oopperasta ponnistavaa musiikkiteatteria, ihan jo numeerisesti pieniä oopperataloja on satoja, joten potentiaalia riittää myös meille kokeilijoille.

Miika HYYTIÄINEN

Kokeellisen musiikkiteatterin säveltäjä,
takavuosien Korvat-aktiivi