Syyskokouksessa suunniteltiin tulevaa toimintaa

Korvat auki ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin 24.11.2018 klo 13 Töölön kirjaston kerhotilassa. Kokouksessa vahvistettiin edellisen kauden (1.8.2017-31.7.2018) tilinpäätös ja toimintakertomus, sekä myönnettiin edelliselle hallitukselle vastuuvapaus.

Lisäksi kokouksessa käytiin läpi yhdistyksen lähiaikojen tulevaa toimintaa, sekä myös suunnattiin katse jo pidemmälle ja alettiin suunnitella syksyn 2019 toimintaa. Ideat virtasivat aivoriihessä, joten suunnitelua päätettiin jatkaa myöhemminkin toisessa kaikille jäsenille avoimessa suunniteluriihessä.

Kokouksen pöytäkirja on nähtävissä täällä.