Musiikki on värähtelyä

04/03/2020

Kirjoittanut Janne Kivistö 4.3.2020

Korvat auki -yhdistyksen vuoden 2020 ohjelmassa kuullaan konsertteja otsikolla Värähdyksiä. Ensimmäinen konsertti kuullaan 13.3. ja siinä perehdytään mm. musiikkiin ja ”lisättyyn todellisuuteen”. Janne Kivistö kirjoittaa ensimmäisen värähdyksen ohjelmasta, sekä siitä mikä sarjan konserteissa ”värähtelee” ja mitä on ”lisätty todellisuus”.

Meidän muusikoiden ja säveltäjien mielestämme keskustelu siitä, mikä on musiikkiin kuuluvaa – ”musiikin sisäistä” ja mikä musiikkiin ulkopuolelta lisättyä – ”ulkomusiikillista” on joskus liiankin kiinnostavaa ja voimakkaita tunteita herättävää. Olen itsekin joutunut useisiin kiivaisiin keskusteluihin siitä, mikä oikeastaan kuuluu musiikkiin ja mikä ei. Perinteet ovat pitkät. Jo 1800-luvun lopussa Wienissä Brahmsin kannattajat, jotka puolustivat musiikin autonomista absoluuttista asemaa, joutuivat nyrkkitappeluihin Lisztin kannattajien kanssa, jotka ajoivat musiikin radikaalia potentiaalia runollisiin assosiaatioihin.

Monet ovat ihan oikeutetusti huomauttaneet, että tällainen jako musiikilliseen ja ulkomusiikilliseen on oikeastaan keinotekoinen ja kenties haitallinenkin. Kokemuksemme musiikista on kokonaisvaltainen, jossa asiat kietoutuvat yhteen ja vaikuttavat toinen toisiinsa.

*****

Korvat auki -yhdistyksen kanssa konserteissa otsikolla “värähdyksiä” tarkoituksena on nostaa esiin erilaisia huomioita siitä, miten musiikki ja muu maailma ovat tekemisissä keskenään.

Musiikki on aina pohjimmiltaan värähtelyä, olipa värähtelijä sitten jousisoittimen kieli, kaiuttimen kartio tai kuulijan mielikuvitus. Tänä vuonna Korvat auki -yhdistyksen kanssa järjestämissämme konserteissa otsikolla ”Värähdyksiä” tarkoituksena on nostaa esiin erilaisia huomioita siitä, miten musiikki ja muu maailma ovat tekemisissä keskenään tai miten musiikki ja taiteen muut muodot ovat tekemisissä keskenään. Millaisia värähdyksiä musiikillisen ja muun todellisuuden välisellä vedenpinnalla on?

Ensimmäisessä konserttimme säveltäjien kirjoittamista teosesittelyistä nousee esille esimerkiksi, miten säveltäjät kanavoivat ajatuksiaan ja aiempia kokemuksiaan musiikkiinsa. Sergio Castrillonin kappaleessa Detrás de la montaña (vuoren takana) ”musiikki liitty vahvasti mielikuvaan vuoristoisesta maisemasta” ja säveltäjän mukaan luo runollis–musiikillisen luontokertomuksen. Sebastian Brennerin kappale Bird-dog liittyy voimakkaaseen tahtotilaan. Sebastian kirjoittaa että, kappaleessa soitinten välillä on erimielisyys. Pianon ja sellon välille kehkeytyy riita, klarinetin samaan aikaan etsiessä jotain muuta. Mielikuvituksellinen musiikillinen maailma on läsnä myös Gigue Fantastiquessa, jonka säveltänyt Maximilian Khevenhüller kertoo kappaleen olevan ”vuoristorata unimaailmassa”.

Musiikissa ilmenee siis sekä voimakas tahtotila ja tunnetila, että mielteiden ja mielikuvien maailma. Tämä kuvitteleminen ei muuten ole mikään säveltäjien yksinoikeus vaan osallistumme tasavertaisina samaan leikkiin aina myös esittäjinä ja musiikin kuulijoina miettiessämme: ”Mitä tämä musiikki tuo minulle mieleen ja millaisen tarinan se kertoo?”

Tuomas Kettunen on kappaleessaan kiinnostunut “lisätystä todellisuudesta”, jossa esimerkiksi visuaaliset tapahtumat siirtyvät musiikkiin. Tuomas kertoo kappaleen Freeze! työprosessista: “Kappaleen lähtöpisteenä käytin useita videoita ja kohtauksia samuraielokuvista, joiden virtaava liike ja rytmi kiehtoivat minua. Säveltäessäni esitin itselleni kysymyksen, miten materiaali toisesta ympäristöstä voisi siirtyä musiikkiin?” Musiikin moninaisista innoituksen kohteista kertoo myös Teemu Mastovaaran kappale Il pleut a l’intérieur, joka säveltäjän mukaan syntyi ”terapiana parista stressaavasta opiskeluvuodesta sekä hyönteisongelmasta, joka ilmeni kämpässä johon hän oli juuri muuttanut.” Kielileikki ”Il pleut a l’intérieur” (sisällä sataa) kertoo kuitenkin Teemun mukaan jotain kappaleen meluisan äänimaailman vihjaamista ajatuksista: ”Sisällä sataa implikoi sitä, että tarkastelija on ulkona, mutta teoksen aikana näkökulma vaihtelee. Onko sisällä sataminen uhka vai jotakin joka auttaa keskittymään, huuhtomaan lian pois?”

Kyseiset teosesittelyt kokonaisuudessaan ovat muuten nyt luettavissa nettisivuillamme. Kannattaa vilkaista.

*****

Musiikki ei tietenkään vaadi mitään lisättyä “ulkomusiikillista” ohjelmaa tai otsaketta, jotta se olisi vuorovaikutuksessa maailman kanssa.

Toisin kuin joskus ajatellaan (ja tämä käy selväksi myös säveltäjiemme musiikista), musiikki ei tietenkään vaadi mitään päälle liimattua “ulkomusiikillista” ohjelmaa tai otsaketta, jotta se olisi vuorovaikutuksessa maailman kanssa. Kuten konserttimme säveltäjä Sebastian esittelysään kirjoittaa: ”Koska sävellyksellä pitää olla jokin lähtökohta, uskon että musiikki peilaa jotakin säveltäjän tunnetta, ajatusta tai kokemusta. (…) teos voi myös herättää jotain, jota säveltäjä ei tiennyt kokevansa säveltämisen aikana. Koska sävellys on jotain, mitä elävä olento on luonut, toinen elävä olento fyysisessä maailmassa voi luoda yhteyden johonkin sävellyksen avulla.”

Teos luo aina ”lisätyn todellisuuden” pyytäessään kuulijaa sen tarkkaan havainnointiin. Kaikista abstraktein ja ”absoluuttisinkin” teos kutsuu tällaiseen keskittyneeseen havainnointiin, ja se on joskus paljon arvokkaampaa kuin yksioikoinen julistavuus tai kertovuus. Emme tarvitse sitä, että joku sanoo meille, miten asiat ovat tai miten niiden pitäisi olla. Tarvitsemme kykyä nähdä asiat tarkasti, nähdä ne uudella tavalla tai nähdä ne toisin kuin ne nyt ovat. Taide tarjoaa meille tällaiset “lisätyn todellisuuden lasit” joiden avulla voimme katsoa tarkemmin ja uudella tavalla – Oikeastaan, taide ei muuta maailmaa vaan luo sen.

*****

Värähtely on liikettä järjestelmän tasapainoaseman ympärillä.

Mielikuvituksen ja kokemuksiemme lisäksi musiikissa värähtelee tietysti myös sosiaalinen tilanne ja ympäristö, jossa se esitetään. Värähtelyn luonnontieteellinen määritelmä tuo oikeastaan esille jotain kaunista konserttiemme pyrkimyksistä. Luonnontieteellisen määritelmän mukaan värähtely on ”liikettä järjestelmän tasapainoaseman ympärillä”. Samalla tapaa mielestämme uuden musiikin konserttien järjestäminen on parhaimmillaan jonkin musiikillisen ja sosiaalisen tasapainoaseman kriittistä tarkastelua ja koettelua.

Voimme vaikuttaa tuohon tasapainoasemaan miettimällä hyväksymmekö vallitsevan käsityksen siitä, millaisia konserttien kuuluu olla, vai pyrimmekö ajattelemaan asiaa itse ja tekemään jotain toisin? Hyväksymmekö ajatuksen siitä, mitä musiikki on ja mitä sen kuuluu olla, vai mietimmekö itse, mitä kaikkea muutakin se voisi olla?

Janne Kivistö