Tänä syksynä yhdistyksen puheenjohtajana aloittaneen Janne Kivistön ajatuksia Korvat auki -yhdistyksen ja nykymusiikin merkityksestä.
Olen ottanut tänä syksynä ilolla hoitaakseni Korvat auki ry:n puheenjohtajan tehtävän. Edelliskauden hienon 40-vuotisjuhlamme jälkeen voimme iloita, että yhdistyksellämme on jo hieno, kohtuullisen pitkäkin perinne. Esimerkiksi lista entisistä puheenjohtajista ja yhdistyksen parissa toimineista säveltäjistä ja muusikoista on kunnioitusta herättävä. Mutta perinnettä ja aiempia saavutuksia huomattavasti tärkeämpää on, että yhdistys on 40-vuotisen toimintansa aikana uusiutunut jatkuvasti ja tuonut kulloinkin esille nuorimman säveltäjä- ja muusikkosukupolven musiikkia ja kiinnostuksen kohteita.
Yhdistyksemme toiminnan jatkaminen (ja nykymusiikkitoiminta ylipäätään) herättääkin kiinnostavan kysymyksen menneen, nykyisen ja tulevan suhteesta. Miten uudistua ja tehdä uutta, kuitenkin säilyttäen jotain myös aiemmasta toiminnasta?
Kutsumme yhdistystämme usein nykymusiikkiyhdistykseksi, toisin sanoen siis nykyhetken musiikin yhdistykseksi. Vaikka nykymusiikki on käsitteenä vakiintunut, kuvaavampi tässä yhteydessä saattaisi olla toinen yleinen ilmaus: uuden musiikin yhdistys. Kaikki musiikki, jota juuri nyt sävelletään on luonnollisesti tietyssä mielessä nykyhetken musiikkia, mutta uuden musiikin voi ymmärtää tarkoittavan erityisesti musiikin uusia sisältöjä: musiikin uusia ilmaisutapoja ja -tekniikoita, henkilökohtaista uuden etsimistä ja löytämistä.
Korvat auki on siis sekä ajallisesti, mutta ennen kaikkea sisällöllisesti uuden musiikin yhdistys.
Miten kohti tällaista uutta sitten päästään? Onko tärkeää seurata jotain uuden musiikin teoriaa tai vakiintunutta suuntausta? Tuleeko uuden musiikin sisältää aina jotain täysin ennenkuulematonta, ennennäkemätöntä, tai ennenkokematonta?
Vastaan: Ei välttämättä. Minulle taiteen perusasenne on ihmetteleminen. Ihmetellessämme ihastumme ja haltioidumme jostain itsellemme uudesta, kyselemme ja kyseenalaistamme sekä pohdiskelemme vapautuneesti. Uutta musiikkia kuunnellessamme ihmettelemme musiikin erilaisia piirteitä: esimerkiksi sointeja, sävellyksen rakennetta, muusikoiden vuorovaikutusta tai musiikin ilmaisua ja merkitystä. Ihmetteleminen johtaa kohti henkilökohtaisia uusia oivalluksia!
Näkemykseni mukaan myös yhdistyksenä ja yhteisönä meidän on ihmeteltävä. Joskus vilpittömästi, joskus ironisesti. Joskus lempeästi, joskus provosoiden. Joskus aistejamme hyödyntäen, joskus käsitteellisesti. Kuitenkin aina kriittisesti ja avoinna uusille näkemyksille.
Korvat auki ry:n ei tule siis seurata mitään tiettyä nykymusiikin ohjelmaa, määritelmää tai vaikkapa sointi-ihannetta. Luonnollisesti nykymusiikin piirissä, kuten muussakin taiteessa, on vaarana tehdä pinnallista taidetta. Siis nykymusiikkia, joka kuulostaa juuri siltä kuin nykymusiikin “pitääkin” kuulostaa. Tällaisen pinnallisuuden vaaran ja houkutuksen lymyileminen nurkissa on ainakin itselleni (siis luultavasti muillekin) toisinaan tuttu tunne.
Jollei nykymusiikkitoiminnan tarkoituksena ole vastata jonkinlaiseen nykymusiikkitarpeeseen, siis tehdä nykymusiikkia, joka mahdollisimman paljon muistuttaa ja vahvistaa meillä ennalta olevia käsityksiä “hyvästä” tai ansiokkaasta nykymusiikista, mikä voisi olla toiminnan tarkoituksena?
Haluan tätä kysymystä kommentoidakseni palata takaisin aiheeseen, joka herätti yhdistyksessämme keskustelua edellisellä kaudella – säveltäjän ja musiikin yhteiskunnallisuuteen. Esimerkiksi vuosi sitten lokakuussa yhdistyksemme keskustelutilaisuudessa “Säveltäjä, ajan kansalainen” tuotiin esille tapoja, joilla säveltäjä voi teoksissaan ja toiminnassaan olla yhteisöllinen, välittää yhteiskunnallisia ajatuksia tai ottaa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. (KTS. tähän liittyen Anne Teikarin keskustelusta kirjoittama artikkeli Kompositio -lehdessä, 2/2017 s.20-25.)
Haluan nostaa esille jo noissakin keskusteluissa virinneen (ja itseäni kiehtovan) ajatuksen siitä, että vaikka taide tietysti voi toisinaan hyödyntää avoimesti yhteisöllisiä sisältöjä tai toimintatapoja, jo taiteella itsessään on huomattavaa merkitystä yhteisöissämme ja yhteiskunnassamme. Yleisen näkemyksen mukaan uuden taiteen ja uuden musiikin erityinen pyrkimys on tarkastella omaa itseämme ja ympäröivää maailmaamme. Ihminen, joka saa nykytaiteen kautta valmiuden ihmetellä todellisuutta, osaa myös kiinnittää huomionsa kriittisesti yhteiskuntaan ja muihin ihmisiin ympärillään. Nykytaiteen ja nykymusiikin kautta ihmettelevä ihminen on siis myös yhteiskunnallinen. (Yhdistyksemme keskusteluissa nousi tosin esiin, että yhteiskunnallisesti tarkkaavaiset ihmiset eivät välttämättä aina toimi yhteiskunnallisesti aktiivisesti. Tässä kenties kompastuskivemme säveltäjinä ja muusikkoina joskus onkin.)
Itsensä avartaminen ihmettelemällä on olemisen tapa, jonka eräs itsessään mielenkiintoinen muoto musiikki on. Korvat auki -yhdistyksen jäsenenä haluan olla mukana mahdollistamassa useita eri suuntiin kurkottavia musiikillisia (sekä musiikin ulkopuolelle loikkaavia) yhteisiä ihmettelyjä. Korvissa erityisen hienoa minulle on juuri yhdistyksemme yhteisöllisyys; jokaisen jäsenemme ihmettelyille on tilaa yhteisessä pyrkimyksessämme itsemme avartamiseen ja kollektiiviseen ihmettelyyn.
Yhdistyksemme ystäville ja jäsenillemme ehdotan siis, että jatkamme ihmettelyä jatkossakin! Ottaen ihmettelemisen ja musiikin vakavasti, mutta kuitenkaan emme itseämme liian vakavasti tai jäykästi. Ei pönöttävästi, vaan ennemmin bilettävästi (– kuten kuulin yhdistyksemme Aukottoman Seinän Korvat -kollektiivin kuvailleen hiljattaista E-P Salonen 60 -tribuuttisävellystään).
Janne Kivistö
Kirjoittaja on Korvat auki -yhdistyksen puheenjohtaja ja musiikinteorian opiskelija (SibA).
*****
Kirjoituksia Korvat auki yhdistyksestä ja sen ympäriltä earconditioned -blogissa tällä kaudella luvassa 1-2 kertaa kuukaudessa. Tutustu myös blogin kirjoituksiin aiemmilta kausilta: