Johnny & 128 –konsertit Helsingissä 25.-28.8.

30/08/2017

Ossi Hiltunen

 

Fagotisti ja säveltäjä Johnny Reinhard saapui Helsinkiin konsertoimaan yhdessä viulisti Dan Auerbachin kanssa elokuun lopussa. He ovat molemmat erikoistuneet mikrotonaaliseen musiikkiin ja Reinhard tunnetaan erityisesti kehittämästään viritysjärjestelmästä, joka käsittää 128 säveltä oktaavin sisällä. Tätä viritysjärjestelmää myös suurin osa konserttien kappaleista noudatti.

Konserteissa kuul

tiin Reinhardin ja Auerbachin lisäksi myös Korvat Auki Ensemblea.

 

Ensimmäinen konsertti pidettiin perjantaina 25.8 Vapaan Taiteen Tilassa. Konsertti alkoi improvisaatiolla, jossa erityisen kiinnostavaa oli seurata soittajien tilankäyttöä ja kommunikaatiota keskenään. He kommentoivat, vastailivat ja yltyivät välillä jopa vuoropuhelumaisiin jaksoihin. Välillä tuntui siltä, kuin he olisivat kilpailleet siitä, kummalla on enemmän sanottavaa.

 

Juhani Vesikkalan kappale Avalokiteshvara oli kyllä todellinen virtuoottinen taidonnäyte Reinhardilta; pitkiä, tummanpuhuvia ja mietteliäitä multifonisointeja. Paikoittain kappale yltyi jopa ”virtuoottiseksi räpeltämiseksi”. Tämä siis todellakin hyvässä mielessä sanottuna. Tästä kappaleesta löytyi energistä menoa ja meininkiä. Samanlaisia ajatuksia heräsi Anton Rovnerin kappaleesta Dawn on the Horizon, vaikkakin musiikillisesti kappaleet erosivat toisistaan paljonkin.

Reinhardin oma sävellys Zanzibar toi mieleeni Afrikan sademetsät, luonnon ja eläimet. Jotkin teatraaliset eleet kappaleen aikana jopa huvittivat yleisöä, ja saivat muutamat pienet hymähdykset sieltä täältä. Tämäkin kappale oli energinen ja virkistävän mukaansatempaava!

 

Konsertin lopuksi esitetyssä improvisaatiossa oli mielestäni mielenkiintoinen aspekti se, miten konserttitilaa oli käytetty hyväksi. Osa soittajista oli piilossa ja osa näkyvissä, jolloin aistihavainnoista tulee mielenkiintoisempia, kun kaikki ”äänilähteet” eivät olekaan katsojalle nähtävissä. Tämä asettelu toimi hyvin Vapaan Taiteen Tilassa.

 

Toinen konsertti oli lauantaina 26.8. Arkadia Bookshopissa. Konsertin aluksi ja lopuksi kuulimme tälläkin kertaa improvisaatiota. Kappaleista parhaiten jäivät mieleeni Johnny Reinhardin Dune ja Anton Rovnerin Nocturne. Kappaleet toimivat hyvin vastakohtina toisilleen. Johnny Reinhardin kappale sisälsi paljon sointimaailmaltaan räväkkää energisyyttä ja menoa, kun taas Anton Rovnerin kappale oli melankolinen, sisäänpäin kääntyvä ja mietiskelevä. Kuulimme myös

musiikkia 95 vuoden takaa, kun Dan Auerbach soitti Alois Haban kappaleen Hudba.

 

Kolmas ja viimeinen konsertti kuultiin maanantaina 28.8 Hietsun Paviljongissa. Konsertin aloitti 128-laajennettu versio Juhani Nuorvalan ambient-klassikosta Toivo. Koko kappaleen ajan vallitsi meditatiivinen tunnelma ja kokonaisvaltaisen aistikokemuksen kannalta Hietaniemen rannan maisematkaan eivät olleet yhtään hassummat Nuorvalan kappaleen kuuntelemiseen.

 

Johnny Reinhardin kappale Vibra yllätti minut positiivisesti. Jazzia muistuttava jakso keskellä kappaletta ja Johnnyn itse kirjoittamat runot lausuttuina kappaleen aikana, ensiksi englanniksi ja sitten vielä suomeksi. Tämä idea toimi hyvin ja niin myös kappale kokonaisuutena. Konsertissa kuultin myös vielä improvisaatiota, Svjetlana Bukvichin Hard rain, Johnny ja Peter Thoegersenin Summer in Helsinki, johon konsertti päättyi. Thoegersenin kappale oli täynnä mieletöntä virtuoottisuutta ja energiapurkauksia.

 

Päällimmäisenä konserteista jäivät mieleeni konserttitilan käyttö, varsinkin Vapaan Taiteen Tilassa, teatraalisuus, soittajien välinen vuorovaikutus ja tottakai mikrotonaalisuus. Nuorena säveltäjänalkuna konserttitilan käyttö, teatraalisuus ja yläsävelsarjojen käyttö neljäsosasävelasteikon rinnalla tuovat minulle varmasti uusia näkökulmia ja ajateltavaa säveltämiseen jatkossa.

 

Minulle tämä kolmen konsertin sarja oli inspiroiva ja ilahduttava kokemus!

 

Ossi HILTUNEN

Nuori säveltäjä, vuoden 2017 abiturientti

 

earconditioned

onko uusi musiikki koskaan ollut näin korvastoitua?

 

Yhdistyksemme blogissa kirjoituksia nykymusiikista ja sen ympäriltä.